Lukupiiri

Revontulet eivät kerro - Hotelli

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  8.2.2012 klo 16:30
  Tervehdys tietäjät! Lueskelen tässä Revontulet eivät kerro (1957) kirjaa. Kirjassa kuvataan erästä Lapin hotellia varsin tarkasti. Kysyisinkin, onko kyseisellä hotellilla oikea vastine todellisuudessa? Kuvauksen perusteella kyseessä voisi olla Pallas. Jos kyseessä on oikea hotelli, oliko tilanne tuohon aikaan (50-luvalla), että hotellin pihaan ei päässyt talvella autolla vaan täytyi hiihtää tai hyödyntää hevoskyytiä viimeiset 10 kilometriä? Maurihan on tainnut myös oikeasti vierailla Pallastunturilla.
  Kirjassa Susikosken elämän kevät (1969) Joutsenlampi taitaa saada aika totuudenmukaisen kuvauksen?
  

• ---

  nimimerkki

  Matti Nummenpää

  8.2.2012 klo 22:50
  Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.

  Mauri Sariola oli Revontulten kirjoittamisen aikaan ja sitä ennen oleskellut Lapissa, ja tunsi alueen ainakin jollain tavoin. Sariolalla oli myös tapana kirjoittaa paikoista, joissa itse oli ollut ja kuvata ne varsin tarkoin. Dekkarien tapahtumat ja tapahtumapaikat eivät kuitenkaan ole dokumentteja. Kirjailijan vapaudella on niissä sijansa. Pallas tunturihotelli oli Revontulten aikaan olemassa. Tieyhteydestä ei itselläni ole tietoa. Ennen sotia tunturihotelliin kuljetettiin hotellivieraat poroilla, mutta poroksi koko hotelli sodan aikana paloi ja rakennettiin sitten sotien jälkeen uudelleen.
  
  Joutsenlampi on sitten selvempi tapaus. Joulun kirjailija itse vietti Joutsenlammella samin kuin Elämän kevään Susikoski. Nainenkin oli mukana. Silloin Mauri Sariolan ensimmäinen avioliitto oli kriisivaiheessa ja Mauri joutui joulun viettämään kotoa poissa. Nykyinen Tuula Sariola oli kuvioissa mukana ja salaisesti silloin piti toimia. Kyseiseen Viekkoon 321 (Sariolan yöpyessä 21) Mauri Sariola -seura on kiinnittänyt seinälle asiasta kertovan seinätaulun. Viime marraskuussa tämäkin hotelli lopetti toimintansa, joten Viekkoon ei enää ole mahdollista tutustua.
  
  Matti Nummenpää
  intendentti Mauri Sariola -seura

• ---

  nimimerkki

  Kimmo Linnavuori

  27.2.2012 klo 21:12
  Kyseinen hotelli on pakko olla Pallastunturin Matkailuhotelli (tai ainakin paikka on oltava Pallastunturi), sillä kirjassa mainitaan hiihtoretken kohde Himmelriiki, mikä on Pallastuntureiden korkeimmasta huipusta Taivaskerosta varsinkin aiemmin käytetty nimi. Alkuperäinen sodassa tuhoutunut hieno funkishotelli sijaitsi ylempänä tunturissa puurajalla. Sinne ei ollut autotietä, vaan vieraat tosiaan kyyditettiin perille porokyydillä. Sodan jälkeen rakennettiin uusi huomattavasti vaatimattomampi hirsirakenteinen hotelli eri paikkaan alemmaksi metsävyöhykkeelle. Tietääkseni sinne on aina ollut autotie perille. Ihan varma en tästä tieasiasta uskalla olla, mutta muistelen lukeneeni asian olleen näin.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.3.2012 klo 21:43
  Kun oli tuo Aurinko taas pitkästä aikaa niin pilkullinen, että pisti revontulet kovin kohisemaan, piti ottaa kirja ja katsoa itsekin mitä siinä tuosta hotellista oikein sanotaan. Eipä tuohon lisättävää ole. Uuteen hotelliin on kyllä ajettu autolla kesät talvet, vanhasta komeasta on voinut talvisydännä olla tie autoilta poikki. Onhan siinä toki tyylinsä kun kerran päivässä kulkevasta linjurista pomppaa jossain levennyksellä pois, iskee sukset jalkaan ja rinkan selkään, hiihtää sen kuusitoista kilometriä ja sitten onkin takkatuli odottamassa. Ennen oli naiset ja miehet rautaa, sukset oli puuta hiiohoi.
  Paha oli niksmanni kun sen uljaan hotellin päreiksi räjäytti. Ei se olisi sitä Kolmatta Valtakuntaa mitenkään enempää ruineerannut.
  Sariolan kirjoista on usein kiittäen mainittu, että ne sisältävät hienoa ajankuvaa. Elintasoa, kulttuuria, ravintolaelämää, autoilua, asenteita, politiikkaa jne. saadaan lukea juuri niinkuin asia silloin on ollut. Tuo(kin) on hieno piirre Kirjailijan töissä.
  Revontulikirjaa lukiessa tuli esiin toinenkin puoli. Ei ole mitään uutta auringon alla, vaikka kirjoittamisesta on kulunut tuollaiset 55 vuotta. Että tuota mitä tuli väitetyksi? Minäpä vähän lainaan.
  Susikoski ja Lieksa ovat raskaan raatamispäivän jälkeen päivällisellä ja puhuvat tietysti koko ajan tutkinnan kulusta. Konjakin kohdalla Lieksa sanoo, että "oikeuden ja kohtuuden mukaan pitäisi valtion maksaa tämä päivällinen..." Susikoski siihen, että "Sitä saat kyllä odottaa. Kohtahan ne ovat söhlineet tämän maan asiat niin, ettei ole edes palkkoja maksaa.." Jotain kovin tuttua tuossa tuntuu olevan nytkin. Ei riitä näytöksi vai?
  Täältä pesee.
  Susikoski on Lontoossa ja keskustelee brittipoliisikersantti Hamdenin kanssa rangaistusasteikoista. Britti on tyytyväinen, että poliisintappajat heillä sentään saadaan hirttää vaikka muita rosmoja enää ei. Komisariomme tähän: "Toisin on meillä. Mies tekee murhan ja istuu jonkin aikaa linnassa veronmaksajien kustannuksella. Tätiyhdistykset huutavat kurkku suorana, että vankia pitää hoivailla silkkihansikkaat kädessä. Yes. Muutaman vuoden kuluttua murhaaja astuu ulos vankilan portista ja taas oikaisee joku kunnon kansalainen koipensa." Jotain kovin tuttua tuntuu tuossa olevan nytkin.
  Näistä kahdesta lainauksesta näen Kirjailijan osoittaneen yhteiskuntaa tarkastellessaan suurta kaukonäköisyyttä. On asioita, jotka eivät ole muuttuneet yli puoleen vuosisataan. Peijakkaanmoinen näkijä oli Mauri. Jos vielä epäilyttää, niin lukee vaikka siitä kun Peterin isäntä pirtissään opastaa Eero Reiviä miten murhaajia ja vastaavaa muuta konnajoukkoa pitää tuomita. Kyllä tällaisia ohjeita annetaan nykyään nettimetelissä ihan yhtenään....
  
  Pirteä työ tuo revontulikirja. Ihan mielellään sen hotkaisi pitkästä aikaa. Tuli siitä tunturihotellin eristyneisyydestä ihan mieleen se kirja ja filmi, jossa Nikolsonin Jaska sekoaa ja jahtaa kirveineen perhettään ja samalla panee hotellia palasiksi Kyllä pelotti sitä katsoakin.
  

• ---

  nimimerkki

  Herastuomari.

  31.3.2012 klo 23:01
  
  Aivan oikein. Brittipoliisikersantti kertoo asioita,joita ei voi sanoa nyt ääneen.
  Kyllä tuo Jack Nicholson on kesyä kamaa nykytapahtumiin nähden. Kirveellä
  seinän läpi, hirveällä työllä?

• ---

  nimimerkki

  Pallas

  20.7.2013 klo 20:06
  Kyllä tapahtumapaikkana oli mieletäni Hotelli Pallas. Toki kuvauksessa on käytetty taiteellista vapautta, josta osa liittyy vanhaan, vuonna 1944 tuhoutuneeseen funkkishotelliin.
  
  Tähän viittaa etenkin tunturista käytetty nimi Himmelriikki (Taivaskero).
  Hotelli Pallaksen pitkäaikaisena asiakkaana olisin valmis olemaan tätä mieltä.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  4.11.2021 klo 21:26
  Luettuani tämän mainion kirjan taas kerran, kiinnittyi huomioni muutamiin asioihin, joita en aiemmin ole tullut pohtineeksi. Ensinnäkin kirja on ilmestynyt vuonna 1957 ja sen tapahtumat tapahtuvat kevättalvella maalis-huhtikuussa. Susikosken mainitaan olevan 32-vuotias ja sehän täsmää täysin kirjailijan ikään tuona ajankohtana!
  
  Toinen askarruttava asia on silloinen hotellihuoneen lukitus. Eeva Marjamo ei saavu lounaalle ja pahat aavistukset valtaavat Susikosken. Hän käskee vahtimestarin soittaa neidin huoneeseen. Puhelimeen ei vastata. Komisario kysyy avaimesta. Vahtimestari vilkaisee selkänsä takana olevaa taulua ja sanoo: "On ylhäällä. Hän on siis huoneessaan.". Susikoski määrää vahtimestarin mukaansa ja miehet menevät Eeva Marjamon huoneen ovelle. Susikoski tarttuu oven kahvaan, ripa painuu, mutta ovi ei aukea. "Lukossa?", ihmettelee vahtimestari. Koputellaan pitkään ja kun koputtavalle ei avata, Susikoski käskee: "Hakekaa kättä pitempää!".
  
  Vahtimestari noutaa talonmiehen, jonka käsketään murtaa ovi. Talonmies käyttää sorkkarautaa niin että loimukoivupinnan sirut sinkoilevat. Eikö 1950-luvulla hotellin henkilökunnalla ollut huoneisiin vara-avainta?
  
  Kun huoneeseen on päästy ja ikävä löytö tehty, Susikoski määrää talonmiehen korjaamaan lukon. Sitten komisario "kääntää avainta sisäpuolella" saadakseen tutkia huoneen rauhassa. Ilmenee, että murhaaja on yöllä poistunut huoneesta. Kuinka hän on sulkenut oven? Kääntämällä avainta ulkopuolelta? Ottiko hän avaimen mukaansa? Mistä Susikoski sai avaimen talonmiehen korjattua lukon? Onneksi lopussa Leo Olavin Beretta puhuu kylmää kieltään ja paha saa palkkansa.
  
  Vielä tapaus elävästä elämästä. Ollaan Petroskoissa syksyllä 1998 hotelli Severnajassa eli "Pohjolassa". Seurueemme eräs miespuolinen jäsen väsähtää kesken illan. Saattelemme hänet huoneeseensa lepäämään ja jatkamme harjoituksia. Aamupalalla ei illalla väsynyttä kaveria näy. Sitä ihmetellään. Eräs kaveri sanoo: "Ei se pääse". - "No miksi ei pääse?". - "Kun lukitsin illalla sen huoneen oven ulkopuolelta ja laitoin avaimen taskuuni. Syötyäni menen päästämään sen aamupalalle". Näin tapahtui. Tällainen lukitus oli itänaapurin hotellissa ainakin vielä 1998. Keltaista kissaa ei näkynyt.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  5.11.2021 klo 07:55
  Hotelleissa oli vaikka minkälaisia lukituksia, Suomessakin. Muistan nuorna miesnä, kun olimme Inarin matkailuhotellissa yötä (en varmuudella muista, oliko nimi tuohon aikaan juuri tuo). Asuimme työkaverin kanssa samassa huoneessa. Saimme yhden avaimen ja se jäi työkaverille, kun sain ”hengellisyyden puuskan” ja lähdin kävellen käymään muutaman kilometrin päässä Pielpajärven erämaakirkossa. Takaisin tullessani tuntien päästä hotellille menin huoneeseen vääntämällä ovenkahvasta. Ajattelin, että työkaveri on huoneessa, mutta kun ei ollut, ajattelin hänen jättäneen oven auki minua varten. Kävin suihkussa ja menin hotellin ravintolaan, jossa työkaveri oli ollut jo tovin olustelemassa. Hän aikoi antaa avaimen minulle, että pääsen käymään huoneessa. Kerroin jo käyneeni. Menimme henkilökunnan puheille ja oven piti olla kaiken kärjen mukaan lukossa, mutta se ei vain ollut.
  
  Lomareissuilla on ollut Euroopassakin, aivan juuri ennen korona-aikaakin pienemmillä paikkakunnilla, vaikka minkälaista lukkoviritelmää, että on oikein pitänyt harjoitella pitkänkin aikaa ja vielä kaiken maailman ” handymanien” avustuksella, että saisi lukon toimimaan. Sitten, kun huomaa lukon toimintaperiaatteet, on ollut helpompaa. Tulipalon sattuessa voisi käydä huonosti, jos laittaa oven sisäpuolelta lukkoon ja pakkohan se on oman henkisen turvallisuuden tunteen vuoksi laittaakin. Kyllä Abloy on hyvä systeemi. Kortteihin ja läpysköihin ei varmaan mennä vielä moniin vuosiin Keski-Euroopan sivistysmaissakaan, eihän korttimaksukaan tahdo onnistua kaikkialla, ellei siitä erikseen sovita majoitusliikkeeseen tullessa.
  
  Tuosta Susikosken valtion päivällisen kustantamisen haikailusta vielä. Monilla hotelleilla oli viime vuosituhannen loppupuolella puolialaiton ns. virkamiespaketti, jossa huoneen hintaan kuului ruokailu eikä sitä eritelty laskussa. Tätä usein tarjottiin majoituttaessa. Kaikki siitä tiesivät ja toiset käytti sitä hyväkseen ja toiset ei. Majoituksenhan maksoi työnantaja. Mitä se on sitten ollut 1950-luvulla, vaikka tuskin Susikoski rehtinä poliisiUPSEERINA olisi moisiin kieroiluihin suostunut.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.11.2021 klo 17:02
  Romaanin tapahtumat sijoittuvat pääosin Lapin erämaahotelliin, jota edellä olevissa kommenteissa on perusteellisesti tunnistettu ja paikallistettu, siitä ei siis enempää. Miljöökuvaus onkin varsin nautittavaa. Itse juonirakennelma ei ole kovin monimutkainen, se on lukijalle mukavan selkeä. Merkillepantavaa on, että rikoksen selvittämiseen vaikuttavat ratkaisevan paljon muutkin poliisit kuin Susikoski, erityisesti Lapin lääninrikospoliisin komisario Ruosniemi ja KRP:n Lieksa. Viime mainitun teoria jopa käytännössä sivuuttaa Susikosken päätelmät. Poikkeuksellisesti Susikoski näyttäytyykin tässä kertomuksessa enemmänkin "joukkuepelaajana" kuin yksinäisenä sankarina. Vauhtiin päästään heti alusta alkaen, ja jännitettä riittää koko tarinan ajan tauotta. Huumoria mahtuu tekstiin juuri sopivasti, ja vuoropuhelut ovat paljon luontevampia kuin Maurin myöhemmässä tuotannossa.
  
  Toimintaa näissä alkupään Susikoskissa on huomattavasti enemmän kuin "myöhäistuotannossa". Niin on tässäkin: pyssyt paukkuvat ja nyrkkitappeluitakin tarvitaan. Joutuupa Leo Olavi lopussa ampumaan syyllisen sivulla 211, mikä taitaa olla ainoa kerta hänen poliisiurallaan! Tutkintaa on selostettu yksityiskohtaisesti, ja uskoisin myös aika asiantuntevasti. Syyllinen pysyy piilossa loppuun asti, hän ei ole kukaan tarinassa aiemmin esiintyneistä henkilöistä, mikä on sekin Susikoski-kertomuksissa melko harvinaista.
  
  Susikoski mainitaan 32-vuotiaaksi (s.30) ja vielä varanotaariksi. Hänet mainitaan myös hyvin tarkaksi raha-asioissa, eikä hänellä ollut tapana juurikaan jakaa tunnustuksia kollegoilleen (ss.129-130). Epäilyni miehen esimiestaidoista siis vain vahvistuvat tämän kirjan myötä...
  
  Luin tämän heti 'Rotat pois laivasta' -dekkarin jälkeen, enkä kyllä osaa sanoa, kumpi olisi toistaan parempi. Erinomaisia ovat molemmat. Tämä on ehkä lukijalle helppolukuisempi, suoraviivaisempi juoneltaan ja myös toiminnallisempi; RPL taas tuo enemmän esiin Susikosken persoonasta ja pistää myös lukijan keskittymään hieman enemmän. Annoin RPL:lle arvosanaksi 10, eikä tämä kyllä yhtään huonompi ole. Siis 10 annan tällekin (3. painos 1976).

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  19.3.2022 klo 19:55
  "Lappi oli tuohon aikaan koskematon. Jos halusi Pallastunturille hiihtämään, oli majoituttava Pallasjärven rannalla olevaan Pakasmaan majataloon, josta tunturiin oli monen kilometrin matka. Edestakaiseen matkaan varattava energia oli siis jo huomionarvoinen. Myöhemminkin, vuonna 1938, kun Pallastunturille nousi upea funkishotelli, oli sinne päästäkseen ensin hiihdettävä yli kymmenen kilometrin matka, sillä maantie päättyi Kutu-nivaan. Heikkokuntoisimpia varten oli sentään poron vetämä rekikyyti.".
  
  Näin kerrotaan Anna-Liisa Rekolan kirjassa "Miksi elämä erottaa" (Otava 1997). Teoksessa kerrotaan kirjailijan vanhempien tarina. Vanhemmat olivat Kemiyhtiön metsäpäällikkö Jarl Sundquist, jota Lapin keisariksikin mainittiin ja kirjailija Annikki Setälä.
  
  Mielenkiintoinen oli Jarl Sundquistin sotilasura. Hän ei vastuullisessa asemassa suuryhtiön metsäpäällikkönä ollessaan tuntenut kutsumusta varusmiespalvelukseen, mutta astui viimein armeijan harmaisiin 26-vuotiaana ja suoritti asevelvollisuutensa kotiutuen korpraalina. Talvisodan alkaessa Jarl sai komennuksen Mikkeliin päämajaan ja luuli sen tapahtuneen hänen Lapin tuntemuksensa ansiosta. Perillä hän kuitenkin joutui nuolemaan postimerkkejä, tyhjentämään roskakoreja ja pokkuroimaan kaikille ohikulkijoille. Sitten hänet osui ohittamaan Kemiyhtiön johtokunnan jäsen Rudolf Walden, joka hämmästyneenä tokaisi: "Va` fan gör du här Jarl!". Sitten "Lapin keisari" lähetettiinkin kiireesti takaisin Pohjois-Suomeen kenraali Linderin yhdysupseeriksi - sitä ennen hänet ylennettiin vänrikiksi! Jatkosodassa Jarl Sundquist korotettiin vielä luutnantiksi.

• ---

  nimimerkki

  Tero Mäkelä

  1.9.2022 klo 19:41
  Olen aika monta kertaa käynyt Hotelli Pallaksella eli paikassa, johon Sariolan dekkarin Revontulet eivät kerro, tapahtumat mielestäni sijoittuvat. Taiteilijan vapaus huomioiden, kuvaus hotellista ei ihan vastaa todellisuutta. Etenkään sen suhteen, jossa puhutaan suuresta näköalaikkunasta. Ymmärsin niin, että siinä olisi viitattu alkuperäiseen funkkis-hotelliin, jonka saksalaiset räjäyttivät 1944. Oli miten oli, niin mieluisa paikka kyseinen hotelli on. Etenkin keittiön antimet ja aamupala!

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »