Lukupiiri

Rohkaisusäie

• ---

  Matti Nummenpää

  1.1.2014 klo 00:17
  Rohkaisusäie meille jotka väheksyvät kykyjään

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  24.1.2014 klo 07:34
  "Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää."
  
  Tuonkin kirjoittaja olisi tarvinnut rohkaisua, mutta sitäkin enemmän tuli paheksuntaa ja kunnia tuli vasta kuoleman jälkeen.

• ---

  nimimerkki

  T H

  10.2.2014 klo 22:36
  Eikä edes ollut eteläisessä Hämeessä vaan Uudellamaalla tuo Nurmijärvi josta
  lienee kyse?
  Arvostus lienee tullut jälkeenpäin, kuten usein muulloinkin useilla.

• ---

  Matti Nummenpää

  11.2.2014 klo 01:03
  Kyllä Alexis Stenvall (tämä on hänen oikea nimensä kuolemaan saakka. Aleksis Kivi on kirjailijanimi) maantietonsa tunsi. Jukolan talo on sijoitettu eteläiseen Hämeeseen. Tästä löytyy dokumenttia ja todistusta yllin kyllin. Nurmijärven poikia Alexis itse oli ja Nurmijärvi on Jukolankin virheellisesti ominut. Mutta tästä voisi jatkaa Aleksis Kivi -lukupiirissä. Saatanpa sellaisenkin perustaa. Seuran jäsen kun olen.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  11.2.2014 klo 03:31
  Juuri siinä toivossa että intendentti perustaisi lukupiirin myös Aleksis Kivi seuraan pistin jäsenanomuksen vetämään. On suurenmoista keskustella samanhenkisessä joukossa ja olen kiitollinen että löytyy sellaisia primus moottereita kuten Matti Nummenpää. En ihmettelisi, vaikka mies olisi itse tehnyt ohjelmistonkin, jonka varassa tämäkin keskustelu pyörii. Siinä on vissi ero facebookiin, jossa yksityisyyden saa unohtaa kun siellä keskustelee. En taatusti kuulu siihen kohderyhmään johon se softa on päätellyt minun kuuluvan.
  
  Olisi mukava tietää mihin muihin seuroihin kantajoukkomme kuuluu. Itse olen Suomen Rautatiehistoriallisen seuran, Suomen Wagner seuran , Pyhä Birma yhdistyksen ja siten automaattisesti myös Suomen kissaliiton jäsen.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  11.2.2014 klo 09:47
  Lieneekö Jukolan talolle esikuvaa todellisuudessa? Viertola kai jossain mainittu
  liitettävän Nukarin kartanoon. Nurmijärvi tosiaan on hyödyntänyt Kiven paikka-
  kuntaisuutta. On Taaborin vuoret ja Nummisuutarin Eskot. Ja nuo maakuntarajathan silloin olivat hieman veteen piirretty viiva.
  
  Noista seuroista ja muista kuppikunnista senverran, että päällekirjoittanut
  kuuluu noin äkkiä muistaen yli kymmenkuntaan edellämainittuun. On UMPY,
  MS-seura, paikallisia kotiseutu- kylä- saaristo- ynnä muita yhdistyksiä. Joissain
  joutunut johtokuntiin ja hallituksiin myös maakuntatasolla. Lisänä vielä tällä
  suunnalla nuo aluetoimikunnat jotka perustettiin kuntaliitosten vuoksi. Niissä
  myös mukana. Väliin jääneet nuo rotaryt ja leijonat sekä vapaamuurarit. Sekä
  kissayhdistykset joten eräänlaista kissanhännän nostoa tämä taas meikäläiseltä!

• ---

  Matti Nummenpää

  11.2.2014 klo 13:05
  Tietääkseni aiheesta ei ole tehty tieteellisiä tutkimuksia.
  Perinnetietoa on. Ja aika tarkkaakin. Itsekin olen näitä tutkistellut ja aika lähellä samankaltaisia kertomuksia on ollut jopa jo ennen Aleksis Kiven aikaa. Ja myös hänen ajaltaan. Eli hyvin saattaa näistä tarinoista olla jäänyt kirjailijalle mielikuvia.
  Jos asia, jotakuta kiinnostaa, voin paremmalla ajalla tehdä tarkemman kuvauksen. Hämeen Sanomissa toimittaja Jyrki Maunula on aikanaan kirjoittanut varsin mainion kuvauksen, josta osa allaolevista tiedoista.
  
  Tässä joitain, suoraan ulkomuistista poimittuja asioita aiheesta.
  
  Kyseisen talon paikalla nykyisin sijaitsee Helsingin kaupungin omistama rakennus. Lemmilä sijaitsee Hyvinkäällä, Ridasjärven kylän keskustassa, Ridasjärven rannalla. Lemmilä on vanha hausjärveläinen kantatila 1500-luvulta, joka on siirtynyt Helsingin kaupungin omistukseen 1951. Lemmilä on toiminut historiassa mm. kestikievarina. Lastenkotitoiminta ja erityisopetus on aloitettu 6.2.1952.
  Tässä talossa aikanaan oli 7 poikaa. Lisäksi oli kaksi tytärtä. Poikien nimissä muistaakseni 3 oli samannimisiä veljesten kanssa. Vanhin pojista oli Matti. Viertolan kaupunginosa on edelleen Hyvinkäällä. Nimi tulee Viertolan kartanosta. Se sijaitsi hyvinkin 7 miehen huutoetäisyydellä. Perimätietojen mukaan pojat tekivät suurinpiirtein samanlaisen tempun kuin veljekset, eli rakensivat umpimetsään paikan johon siirtyivät asumaan. Paikka oli Hongisto. Löytyy vielläkin nykyisestä Hyvinkäästä, silloin Hausjärvi. Kerrotaanpa Alexiksen vähän riiustelleenkin toista talon tyttäristä. Ikäerosta johtuen se ei liene mahdollista.
  
  Ja istu ja pala! Hiidenkivi löytyy lähimetsästä aivan Kiven kuvauksen mukaisena. Jääkausi on suuren siirtolohkareen mäen rinteeseen töksäyttänyt. Alapuolella rinnettä putous on useita metrejä. Ylärinteestä tullessa kivi on niin korkea että 7 miestä hyvin toisiaan auttaen kiven päälle pääsee. Itse olen kiivennyt sinne käyttämällä kaatuneen puun runkoa apuna. Päällä on hyvin tilaa 7 miehen olla ja vähän ryypiskelläkin.
  
  Aleksis Kivi oli innokas metsällä kävijä. Nämä alueet ovat Kiven syntymäkodista sellaisella etäisyydellä, että hyvin nuori ja luonnossa viihtyvä mies metsäretkillään niille seuduin päätyy. Ja ehkä yöpyi mökeissä ja taloissa, joissa tarinoita iltapuhteella kertoiltiin.
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  13.2.2014 klo 20:04
  Ah ukkelo! Täälläkö on siis vielä muitakin Wagnerin ihailijoita kuin minä! Joskus 1980-luvulla sitä ei oikein uskaltanut edes ääneen tunnustaa, saati että levyjä olisi tohtinut kuunnella muuten kuin omissa oloissaan, verhot alhaalla ja ovet pönkässä. Ainakaan täällä "meillä päin".
  Ja kiitos Matti Nummenpäälle ylläseisovasta hienosta ja innostavasta selonteosta. Piti ihan ruveta karttoja katselemaan, mutta antaisitko vielä tarkempaa vinkkiä tuosta hiidenkivestä, sen sijainnista?

• ---

  Matti Nummenpää

  13.2.2014 klo 22:29
  Lemmilä eli Jukola on noin koordinaateissa 60.647354 - 25.019289. Katu on Lemmiläntie. Sukulaistaloni on siitä näköetäisyydellä eli suunnilleen Männistön muorin mökin paikkeilla, 60647506 - 25.004480. Katu Rekolantie. Hiidenkivi on tämän talon mailla, ehkä noin kilometrin päässä metsässä. Paikka on nykyisin Hyvinkäätä, vanhastaan Ridasjärvi. (Oikeasti Ritasjärvi, mutta nykykartoissa vähän hienostellaan). Kivi on päältä melko tasainen, ehkä noin 2*3 metriä. Korkeus maasta ylärinteen puolelta noin pari metriä. Suora seinämä eli ei sinne oikein ilman apuneuvoja pääse. Paitsi jos on muutamakymmentä härkää perässä. Viertolaan hyvillä ilmoilla varmastikin ääni kantaa, ainakin mielikuvituksessa. Järvi on muuten tunnettu lintujärvi. Pieni ja niin matala, että ei sinne juuri hukkumaan pääse. Varmasti on Aleksis Kiven aikanakin ollut tunnettu lintujärvi eli hyvin todennäköistä on että nuori Aleksis niillä kulmilla on liikkunut. Ei sinne Kiven kotitalolta monta ryssänvirstaa ole.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  16.2.2014 klo 04:33
  Tässä menee säikeet ristiin, mutta ei tässä tapauksessa ole vältettävissä.
  
  Ah Anne M! Kyse on siitä ketä ja koska ihaillaan. Riku boy, eli Richard Wagner oli yhtä epämuodikas 1980 luvulla kuin Mauri Sariola on 2010 luvulla. Harvat uskaltavat ja Anne meistä rohkeimpana. Ken on käynyt Bayreuthissa Festspielhausen ykkösivin keskeltä kuuntelemassa tulosta kun sama mies tekee kaiken, tarinan, musiikin ja vielä suunnitteli koko talon on jo melkein pakko todeta että alkaa kelvata. Minä en seuraa muotia, vaan housuissa vyö osuu aina vyötärölle eikä persvakoon, saati kainaloihin. Vain tuotokset ratkaisevat.

• ---

  nimimerkki

  T H

  25.2.2014 klo 20:50
  Rohkaisua kai tässä tarvitaan. Jos kerran joku jotain julkaisee. Wagner kai
  eri asia? Kysymys kuuluu: kuinka moni haluaa/on julkaissut jotain jossain
  vaikkapa painettuna tekstinä? Siis kirjana, lehtijulkaisuna tms. Näistä meidän
  lukijoista tai kirjoittajista? Rohkaisusäie kysymyksessä ylhäällä.

• ---

  Matti Nummenpää

  25.2.2014 klo 21:57
  Kuitenkin täytyy teitä Wagner -ihmisiä rohkaista alkutekstillä Mauri Sariolan kertomuksesta "Onni onnettomuudessa", joka on julkaistu Eeva -lehden numerossa neljä vuonna 1959:
  
  Graal-aiheen viulujen ja puupuhaltimien sointi häipyi ja kajahtavat torvet aloittivat uuden säveljakson. Musiikki paisui hymniksi pasuunain ja tuubain sävyttäessä sellojen pehmeää ääntä.
  Mahtava crescendo katkesi taukoon.
  Katsomon aluksi himmeinä syttyneet valot kirkastuivat vähitellen. Istuimensa selustaan nojautunut nainen avasi silmänsä. Pieni, kärsimätön otsanrypistys ilmaisi, että hän oli aistinut ympäriltään kuuluvat arkiset, tavalliset äänet. Esirippu oli vedetty kiinni, yleisö sorisi ja liikehti ja vahtimestarit availivat lämpiöön vieviä ovia.
  Väliaika oli alkanut.
  Nainen nousi muitten mukana istuimeltaan ja alkoi vieläkin puolittain unenomaisessa mielentilassa pujottautua kohti sivuovea. Hänen oli vaikea havahtua lopullisesti ja kiskaista itseään eroon äskeisestä. Hän oli kuullut Wagnerin musiikkia monissa Euroopan maineikkaissa konserttisaleissa, muun muassa nyt esitetyn Parsifalin sen synnyinseudun juhlanäytännössä Bayreuthissa, mutta sen tenho soi yhtä maagisena myös kotimaan oopperassa.
  
  MS Int.

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  28.2.2014 klo 22:51
  Kiitosta tuosta yllä olevasta - Parsifalkin on soinut ahkerasti viime aikoina, vaikka vain levyltä. Ja kun T H patisteli asiaan, niin lehtijuttuja on tätä naputtelevalta julkaistu vähän vaille 200 kappaletta. Ei jatkokertomuksia, erillisiä artikkeleita tilauksesta ja ilman.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  2.3.2014 klo 19:35
  Kellä onni on, hänen ei pidä sitä salata. En aikaisemmin tiennyt että Mauri Sariolakin on Wagneristi. Tuo MS Intin aikaisemmin lukematon lainaus poisti kaikki epäilyt. Lämmittää todella ja vakavoittaa suhtautumistani Mauriin. Keskimääräinen jonotusaika Bayreuthiin on kymmenen vuotta. Omalla kohdalla vain kaksi vuotta jolloin kävi kutsu Tannhauseriin varmaankin peruutuspaikalle. Siinä istuin keskellä permannon ykkösriviä ja myönnän että puntit vapisivat odottaessani että mitä sieltä montusta alkaa kuulua. Sieltä tuli sellaista musiikkia ja sellaisella akustiikalla että kaikki mitä olen koskaan kuullut jäivät unhoon. Christian Thielemann oli puikoissa ja olin aivan eri sfääreissä kuin tavanomaisissa taloissa kuten Metropolitan tai La Scala.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  3.3.2014 klo 12:37
  Menen vaihteeksi minäkin asiaan ja rohkaistuna kerron että Kevätpörriäinen julkaisi pari juttuani 50-luvulla. Samoihin aikoihin kun Gummerus julkaisi Laukausten hinnan.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  3.3.2014 klo 17:53
  Muistan ja huolella sisäistän opettavaisen sanonnan "ne sutor supra crepidam", mutta en malta olla hipaisematta tuota Wagner-asiaa. Musiikista en siis ymmärrä mitään. Wagnerin sentään alan mestariksi tiedän.
  Seuramme yksi jalo pyrkimyshän on tehdä Mauri Sariolaa ja hänen elämäntyötänsä tunnetuksi.
  Onkin vallan mahtavaa lukea täällä asiantuntijoiden kommentteja siitä, että Mauri oli hyvin perillä ja kiinnostunut Wagnerin musiikista, ja käytti aihetta tuotannossaan.
  Aloin miettiä omaa kontaktiani Wagneriin. Piti raapia niskaa. Rouva S. kysyi mikä vaivaa. Selitin, että ihan pihalla olen Wagner-asiasta. Personal trainer toi heti valkeuden surkeuteen sanomalla että oothan sää ollu oopperassakin. Niin ihailit sitä Sentaa. Tottamooses, niinhän se oli. Olin entisessä elämässä päässyt avittamaan Tampereen teatterin pukuvastaavaa kun piti hommata kuluneita kenkärajoja meriä kauan kiertäneille seiloreille. Palkaksi tuli pääsyliput kahdelle.
  Olen siis lukenut Maurin jutelman Susikoski ja Lentävä hollantilainen, ja ollut Tampere-talossa paikalla, kun esittivät Lentävää hollantilaista. Komiaa oli soitto, laulu ja tanssi. Tekstinkin heijastivat seinälle, jotta tiesin, missä mennään.
  Cynthia Makris ja Esa Ruuttunen jäivät mieleen.
  Oikeastaan asianani oli tarkastella sitä, miten Wagner käsitteenä välillä tuikkii elämän koskenalussuvannoissa pintaan kuin lohenpoikanen.
  Yksi mielikuva on filmipuolelta.
  Taisi olla mielentasapainolaudalla hieman huonossa balanssissa taiteileva "Ilmestyskirjan" eversti Walter E. Kurtz (Brando häntä ainakin esitti), joka panetti isolla äänenpaineella Wagneria alkuasukkaiden tietoisuuteen. Ei tarvinnut viidakkokylän väen lippuja jonottaa. Tuli Valkyyrioiden sotaanlähtöä taisteluhelikopterien tyyrpuurin puolen kaiuttimista sellaisella volyymilla, että lehdet puista varisivat, toiselta sotakoneen poskelta lasketettiin neliputkisilla konekivääreillä tehosteita perään. Mitähän säveltäjä mahtoi tekijänoikeusasioista tuumata?
  
  Toinen aihetta hipaiseva juttu tapahtui kuluvan päivän aamupuolella. Olin komennuksella paikallisessa marketissa tehtävänä hankkia herneitä ja possunjalkaa huomiseen rokkaan. Sulo Vilen on varmaan minulle jonkinlaista sukua. Kävi meinaan niin, että oli sitten kassalla korissani "osta kolme maksa kaksi"- nimisiä mustia boksereita. Satutin kulun tietysti tutun kassarouvan käsiteltäväksi. Hän viittilöi siinä boksereita viivakoodikoneelle, veti naamaa nauruun ja kalsarit kädessä koholla kysyi että mitä Viiville kuuluu, kun ei ole aikoihin näkynyt...Ihan tuntemattomat kansalaiset takanani naureskelivat.

• ---

  nimimerkki

  T H

  3.3.2014 klo 20:26
  Voitte sulkea minut nyt lukupiirin ulkopuolelle mutta täytyy tunnustaa. En ole
  koskaan ollut oopperassa. Kaikenlaista musiikkia kuuntelen silti mielelläni.
  YOUTUBE on hyvä lähde uusien elämyksien hankkimiseen. Nykyaikainen
  hittimusiikki, (erityisesti rapp) saa minut poistumaan välittömästi toosan luota.
  
  Täytyy sanoa, että tuo Viivi ja Wagner on hieman sekoittanut noita kuvioita.
  Siis oopperamusiikin ja sarjakuvan. Silti todettava: tosimies pukeutuu mustaan,
  ainakin alusasujen kohdalla. Mitä sitä kalsareita vaihtamaan, siis tyyliä.
  
  Ukkelolle senverran, että minä taas olen voittanut raittiuskirjoituskilpailut ja
  palkinto oli Joka Poika-lehti. Siinä oli hyvät ohjeet kidekoneen ja mäkiauton
  rakentamiseen. Ne kylläkin jäivät rakentamatta ja muutkin hyvät ohjeet eivät
  toteutuneet. Hieman julkaisuja takana ja toivottavasti vielä edessä. Näihin
  ei sitten ole laskettu Lukupiirin juttuja.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  3.3.2014 klo 22:43
  En aivan noin helpolla päästäisi T H:ta pois lukupiiristämme. Maurin enkeleistä ei noin vain erota. Jää meinaan iso aukko paikattavaksi.

• ---

  nimimerkki

  T H

  5.3.2014 klo 22:32
  Parastani tahdon koettaa, sanoi Nummisuutarin Esko. Ehkä nuo köydet jotka
  oopperaan vielä ovat kiskoneet liian heikkoja?
  Maurin enkelit ovatkin toinen juttu. Mitä näitä olikaan, Tuula nyt tulee ainakin
  ensimmäisenä mieleen? Ukkelo jatkakoon.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  30.3.2014 klo 19:55
  Harvinaisen vähän hymypoika muistuttaa sitä äijänkäppärää joka tätä viestiä kirjoittaa.Palstamme taso on noussut sellaisiin korkeuksiin, että vaikka kuinka yritän sitä madaltaa, ei vaan tule uusia kirjoittajia. Lupaan että en yrittänyttä heti laita. Vain pahimpiin kielioppivirheisiin puutun armottomasti. Vasta toisella viestillä pitää jo sujua.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  9.1.2025 klo 14:44
  Satuin muutama päivä sitten katsomaan televisiosta Elämäni Biisi -ohjelmaa, jossa erikoisteemana oli klassinen musiikki. Esitykset alkoivat Wagnerin 'Valkyyrioiden ratsastuksella'. Nousi mieleen, että Sariolaa ja Wagneria on jollain tavalla jossain yhteydessä pyritty liittämään toisiinsa, ja muistin tässä lukupiirissäkin asiaa sivutun ammoin. Ja tässähän se keskusteluketju on.
  
  Mauri ei ymmärtääkseni ollut mikään varsinainen musiikin aktiiviharrastaja, kuunteli sitä kai samalla tapaa taustamusiikkina autolla ajaessa ja kotona puuhastellessa kuin kuka tahansa meistä. Siinä määrin kuunteli kumminkin, että korvaan tarttuneita sanoja ja värssyjä tipahteli sitten teksteihinkin - sanoitusten lainaukset tosin olivat useimmiten suurin piirtein sinne päin, ihan kohdalleen ne harvemmin sattuivat. Kyse oli kumminkin kevyestä musiikista, tämmöistä klassista esiintyi tarinoissa harvemmin, mutta kyllä sitäkin jonkin verran.
  
  Tuosta Wagnerin musiikista on mieleeni jäänyt jostain syystä mielikuva, että Mauri olisi siihen ollut mieltynyt. En tiedä, mistä moinen ajatus on päähäni piintynyt, mutta ei sitä ainakaan tue se, että aika vähän Maurin tuotannossa tuohon ristiriitaiseen säveltäjäpersoonaan tai hänen teoksiinsa on loppujen lopuksi viitattu, kuten intendenttimme tässä lukupiirissä on keskustelussa 'Mauri ja musiikki' 17.12.2014 todennutkin. Olisiko sitten joku muu tuollaiseen päätelmään päätynyt, ja olen sen jostain kuullut tai lukenut?
  
  No, oli miten oli, epäilen että Maurin mahdollinen mieltymys Wagneriin perustui enemmänkin hänen saksalaismielisyyteensä kuin varsinaisesti musiikkiin. Nojasihan W:n tuotanto vahvasti muinaiseen germaaniseen ja pohjoiseurooppalaiseen mytologiaan ja muinaisrunouteen, ja sitä leimasi vahva kansallisromantiikka. Tästä johtuen säveltäjään iskettiin toisen maailmansodan jälkeen natsileima, koska kansallissosialistit tietysti hyödynsivät kaikin mahdollisin tavoin hänen tuotantoaan, itse Hitler mainitaan hänen ihailijanaan. Ja erikoisesti näiden ajatusmaailmaan sopi, että hänellä kansallismielisten ajatustensa lisäksi oli vielä juutalaisvastaisiakin asenteita (joiden painavuutta tosin on tiettävästi kuitenkin myöhemmin liioiteltu). Taiteilijana W oli valtavan aikaansaava huippuammattilainen, jotkut mieltävät neroksikin, hänen vaikutuksensa musiikin kehitykseen oli joka tapauksessa omalla alallaan melkoinen; taloudenpidossaan, ihmissuhteissaan ja luotettavuudessaan hän tiettävästi jätti kuitenkin melkoisesti toivomisen varaa. Liekö Mauri siis löytänyt hänestä jollain tasolla sukulaissielun...?
  
  Tai sitten olen vain perin juurin väärässä. Ja Mauri yksinkertaisesta vain piti Wagnerin musiikista.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »