Lukupiiri

Sariolan kirjojen aloituksista

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  27.8.2014 klo 22:07
  Oli Jaakonpäivästä seuraava aamu, kun Helsingin Sanomien lauantaiesseenä oli kirjailija ja toimittaja Juhani Karilan tutkielma kirjojen aloituksista. Otsikkokuvassa istui kova koukuttaja Ernest Hemingway soutupaatissa onkivapa kourassa ja tekstin otsikko oli Nappaako? Oli sen verran kiinnostava jutelma, että repäisin talteen ajatuksella jotta jospa tuohon palaisin vielä. Katosi sitten paperi kuukaudeksi. Löytyi nyt, kuten nokkela lukija arvasikin.
  
  Täällä palstalla on joskus käsitelty Sariolan kirjojen lopetuksia. Muistan kehuneeni erästä. Siinä mies joka on tehnyt, mitä miehen tulee, laskeutuu hotellin ravintolan rappusia. Siitä panee kirjailija pelin poikki. Lukijalle jää levollinen tunnelma, jää pohdittavaksi minne menee mies ja mitä sitten...
  Sellaisella asialla olen, että ruvettaisiinko sakilla tutkimaan Sariolan kirjojen aloituksia? Aloituksella tarkoitan ensimmäistä, tarpeen vaatiessa toista virkettä, sellaista muutaman rivin kokonaisuutta, jonka jälkeen tulee mietintätauko. Karila kirjoittaa jutussaan Twitter-viestistä, sen 140 merkistä. Sekin mitta voisi olla suuntaa antava pituus kirjan aloituksen arvioitsijalle. Siinä olisi kirjailijan merkkinarako, tekstikauppiaan sisäänheittotäky, ottava, teräväkoukkuinen Rapala.
  Kriteerinä hyvälle aloitukselle Karila mainitsee tehon ja merkityksen, sen että kirjoittajalla on(tai lukija saa syyn olettaa olevan) jotain sellaista annettavaa joka saa lukijan ongenpahlan painumaan luokille.
  
  Olen vain hieman vilkuillut Sariolan aloituksia. Mitään erikoista, sykähdyttävää, lähes viheriölle kantavaa svingiä ei ole eteen tullut. Olisiko niin, että Mauri ei ole mitenkään ihmeemmin kirjojensa alkua sorvannut, on vain tempaissut telan oikealle, sovitellut tarpeellisen määrän sormia näppäimille ja tuumannut että tosta se lähtee...vähän samoin kuin muistelen Koskelan Jussin ähkäisseen kun iski puuvarsilapion ensimmäisen kerran pappilan vetiseen suohon.
  
  Onko meillä joulun aikaan ylöspoimittuna puolisen tusinaa hyviksi todettuja Sariolan kirjojen aloituksia? Hengen hätää en itse aio pitää, pihlajanmarjat alkavat jo tunnustaa väriä ja painaa oksia luokille. Pihlajanmarjaviiniseuran jäsenen keräysvelvoite lasketaan salaisella, vain puheenjohtajan tuntemalla kaavalla. Paljastaa voin vain, että monta senttaalia on selässä kannettava keskusvarastoon.
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Juhani

  28.8.2014 klo 00:24
  Aloitukset Sariolalla ovat neutraaleja - ei hyviä, ei huonoja. Lopetukset toimivat paremmin. Ampiaiskesän lopetus on kirjallisuushistorian parhaimmistoa. Myrskyisten tapahtumien jälkeen pikkurouva kopauttaa ilmapuntaria ja herra kysyy, mitä se näyttää. "Vaihtelevaista".

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  28.8.2014 klo 19:45
  Pärekorissa rapisi.
  
  En oikein tiedä miksi, mutta jostakin kumman syystä minä pidän Sinisen lyhdyn tiukan tiiviistä aloituksesta.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  28.8.2014 klo 21:06
  Tuohan on löytö. Jarmon esille tuoma aloitus yllätti ainakin minut. Kirjailija panee kahdella sanalla lukijan ajatuksen laukalle. Pitänee ruveta asialle ja tutkia, jäisikö muista kirjoista lisää kimaltavaa vaskooliin.
  Jarmo miettii, ettei tiedä miksi aloitus hivelee. Oikeastaan taitaa olla hyvä, ettemme tiedä miksi. Ei sitä ehkä kuulukaan tajuta. Homman hienous on mielestäni siinä, että alkuraapaisussa vaan on sitä jotain. Sähähtää kuin Puijon tikku, seuraa leimahdus ja sitten se kirpeä rikinkatkuinen nenätuntemus joka kertoo että kohta kiukaan alla ja hormissa kohina kuuluu. Se lupaa hyviä löylyjä.

• ---

  nimimerkki

  T H

  4.9.2014 klo 08:05
  Pärekorissa rapisi on hieno kirjan aloitus. Mauri ei liiemmin näitä lyhyitä napa-
  koita alkuja harrastanut. Vaan mikä Maurin kirja alkaa yhdellä sanalla?
  Tuo Ampiaiskesän lopetus taisi mennä toisinpäin. Aimo Sokka kun napautti
  ilmapuntaria niin: "Osoitin liikahti heti. Sokan tarkastellessa sään enteitä hän
  kuuli Ritvan kysymyksen soinnahtavan takaansa" : -Miltä näyttää. Mitä se
  ennustaa? -Vaihtelevaista, totesi Sokka.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  13.9.2014 klo 16:58
  ... numerot imaisivatkin vain sen ikävän tosiasian että lavalle mahtui kolme kuutiometeitriä soraa..
  
  Ote on Laukausten hinnan ensimmäiseltä sivulta

• ---

  nimimerkki

  T H

  13.9.2014 klo 19:16
  Punaisen kuorma-auton etuoveen oli heleän vaaleankeltaisella maalattu työ-
  maan tunnus. Samalla värillä hieman alemmaksi tekstatut numerosarjat ker-
  toivat asiantuntijalle tietonsa vaunun kokonaispainosta, kuormasta ja akselipai-
  nosta. Mutta poutaisen heinäkuun aamun paahteessa auton ympärillä hyöri-
  vät miehet eivät olleet asiantuntijoita ja heille numerot ilmaisivatkin vain sen yksinkertaisen ja ikävän tosiasian, että lavalle mahtui kolme kuutiometriä
  soraa.
  Näin vanhanaikaisessa kirjan aloituksessa menee. Paperille painettuna.
  Siis ei imaisivatkin, joka lienee siinä ns. nettikirjassa? Tarkkana, pojat.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.11.2014 klo 22:52
  Huoli pois, kyllä tämä jossain vaiheessa liittyy Sariolan kirjan aloitukseen. Ensin vaan vähän pohjia niinkuin aikoinaan Käenkosken lavalle mennessäkin oli tapana. Oltiin veljeskunnan kirjaharrastajien kanssa koolla turisemassa Finlandia-palkintojen nykyisestä runsaudesta. Tulin siinä tuumanneeksi, että mitähän Mauri mahtoi sanoa ensimmäisesta Finlandia-palkitusta kuultuaan, sen ja vain sen hän kai ehtikin kuulla. Olisikohan päiväkirjoissa jotain? Pikalukemalla ei Sammatin kuusta sattunut silmään.
  
  Hyppäsi ajatus ja puhe siihen, että ihan pian Kirjailijalle tulisi 90 vuotta täyteen. Olimmekin kuulleet, että pääkaupungissa arvovaltainen seura kokoontuu tulevana lauantaina asiaa juhlistamaan.
  Haikailin siinä vähä-ääneen, että tuollahan olisi viehkoa olla mukana, hyvin leikattu ruskeaa ja vihreää hehkuva tweed -kankainen yhdistelmäasu päällä. Sitten iski kaamea epäilys. Miten sitä täältä perämettältä niinkin kauas osautuu. Vaikka kuinka tilaisi iltapäiväjunan pysähtymään "Keskellä-ei-mitään" -nimiselle Parkanon asemalle, kaatuisi hanke siihen, että miten sitten löytää jollekin eteläisessä Helsingissä kuulemma olevalle Kapteeninkadulle. Ja osaako sitä kalustetussa huoneessa edes käyttäytyä rintataskunenäliinoineen.
  
  Nyt tuli apuun porukan irvikissa, oikea pikku-Eero, aina pistelemässä....Muistutti, että itse aloitin tämän ketjun, jossa Maurin kirjojen aloituksia oli ja on tarkoitus käsitellä. Kysyi, että muistanko, miten alkaa Karoliinin kuolinkello? Mistäpä minä tuollaista.
  Kaveri pudotteli ulkomuistista että "Oudossa kaupungissa oli aina viisainta ottaa ensin taksi." Näin kuulemma tiesi kokemuksesta päähenkilö, herra Helenius. Piti ihan tarkistaa. Ihan oikein, tuo viisaus siinä kirjan alussa on printattuna.
  Toisesta nurkasta vinoiltiin lisää. Helsingissäkin on kuulemma katujen nimet pantu talon seinään näkyviin suunnistusta helpottamaan, ainakin risteyspaikoissa...
  
  Mielessäni jo virinnyt pieni innostuksen pilkahdus sammui sauhuunsa kun huomasin, että ei sieltä pääkaupungista ainakaan pois pääse tilaisuuden jälkeen joskus vuorokauden vaihduttua. Siinä vaan yönseutu "asemalla soitellaan ja svengaillaan".
  Ystäväpiiri yritti ehdottaa, että etsisin yökyläpaikan, ja matkustaisin pohjoisiin sitten joskus uudella päivänvalolla. Katselivat toisiansa ja minua hetken. Mutinastaan suomensin, että ei ole minun habituksellani marraskuisessa pääkaupungissa mitään mahdollisuuksia keskiyöllä solmittavaan yönylimajoitusta koskevaan sopimukseen. Ei siis hyvältä näytä. Laulaja Sillanpääkin tietää, että kadulla tuulee. Muistan toki sloganin "poliisi tahtoo auttaa", mutta sitä riemua ei kotokuntalaisille sentään tuoteta, että saisivat tietää Maurin 90-vuotisjuhlien jälkeen putkassa yövytyn.
  Niin että se siitä.
  
  Kirjapiirimme julkistaa asiaan liittyvän ponnen: Kapteeninkadulle tiensä löytäville ilojuhlijoille lähtevät täältä riemuisan illan toivotukset!
  
  Pidämme varjoiltamat ja kohotamme jumprun parasta pihlajanmarjaviiniämme sillä kellonlyömällä kun arvelemme puheenjohtajan avaavan tilaisuutta. Koska jumpru on vain rapiat 8 senttilitraa, kohotamme seuraavan kun arvelemme intendentin...jne, meiltähän tämä käy.
  
  
  

• ---

  Matti Nummenpää

  19.11.2014 klo 23:24
  Päiväkirjamerkintä 20.1.1985
  Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Erno Paasilinna! Onneksi ei sentään Teuvo Saavalainen. Mitä mahtavat tuumailla Haavikko ja Huovinen? Kyllä taitaa hommasta meteli nousta.
  
  5.6.1985
  Hankin Paasilinnan: "Yksinäisyys ja uhma". Ohut, ympärillä Finlandia-palkinnon tulipunainen banderolli. Hinta 86,- . Ennakkoluuloni oli väärä. Ei olekaan rutikuivaa hienostelua vaan elävä, asiallinen ja avartava teos.
  
  MS / Int.

• ---

  Matti Nummenpää

  19.11.2014 klo 23:34
  Vielä ehtii mukaan SeaHorse -iltamiin. Ja kannattaa tulla. Tupa on suunnilleen täyteen tilattu, mutta ainakin kaksi kirjailijaa - aika tunnettujakin - joutuivat peruttamaan tulonsa, joten paikka löytyy.
  Tilaisuudessa julkistetaan Vuoden Susikoski 2015. MS / Int. haastattelee. Löydetään keskeiset valinnan perusteet ja saadaan varmasti kuulla uuttakin asiaa aiheesta eli Mauri Sariolasta.
  Lisäohjelmana on elektroniikkaa aiheesta. Lämmittelynä voitte käydä osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/2250649 Siellä on pieni vilahdus päivän sankarista.
  Ja illan kruunaa nyt ja aina jatkot. Odotettavissa silläkin rintamalla uutta ja ihmeellistä.
  Kyllä Helsingissä osaavalle ihmiselle yösijaa löytyy. Ja junat kulkevat pitkin yötä ainakin Parkanoon saakka, jotkut pitemmällekin.
  
  MS Int.

• ---

  Matti Nummenpää

  19.11.2014 klo 23:49
  Niin. Ja MS / Int kävelee soveltuvana aikana HelsinginPääRautaTieAsemalta tapahtumapaikalle. Peesiin vaan! Vartti menee, jos maltetaan kävellä anniskelupaikkojen ohi poikkeamatta.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  25.11.2014 klo 01:51
  Ai pahus taisi jäädä tällä kertaa väliin nuo Maurin synttärit ja päivän kunto oli sellainen, että parempi niin. Liian monta vuotta on tullut asusteltua Kasarmi- ja Korkeavuorenkaduilla joihin oma matka kesti tuntikausia rautatieasemalta.Nyt sentään turvallisesti kehä kolmosen ulkopuolella.
  
  Intendentille pitää antaa tästäkin kiitos kun viesti ei facebookin lailla karkaa käsistä kun tarkoituksena oli suorittaa vain rivinvaihto.
  
  Oman elämän merkittävin hetki oli kun alokas ukkelo ampui ensimmäisen laukauksensa pystykorvalla (7.62, long rifle) ja palautteeksi, nousi pyörivä lätkä soramontusta. Taisi ainakin se luoti tietää minne oli suunnattu ja huteja eivät ole olleet seuraavatkaan. Erityisen suurena onnena pidän sitä, että on saanut syntyä Suomessa, maassa jolle ei löydy vertaista omassa asteikossa.

• ---

  nimimerkki

  T H

  28.11.2014 klo 22:42
  Samaa mieltä ukkelon kanssa. Vaikei pystykorvalla 300 metriin osunutkaan.
  Syynä tietysti nuo silloiset lasit. Joilla ei silloin osunutkaan. Vaan sitten 150 m.
  Ja se Suomi-konepistoolilla 150 metriä alle 50 m sarja joka jäi silloin erääsen
  historiaan, rajavartiossa. Ei huomiota. Eikä ampumamerkkiä.
  
  Nyt vähemmissä hommissa, kuten PK seudulla. Vaan heille terveisiä
  tuolta ainaisjäseneltä vaikkapa. Joka/jotka sieltä kehä 3 ulkopuolelta.
  
  Joka tapauksessa muistetelot merkkipv. johdosta koko porukalle. Siellä
  pääkallonpaikalla. Tälläkertaa ei Sammatissa.
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  29.11.2014 klo 15:31
  Ties mistä aloituksista. Nyt kaikki hienoista aloituksista johtuen. Kannattaa
  käydä Vili vesterisen soundi sekä Sirkkojen tanssi että Sinulle kuuluu lempeni.
  Hyvä ja sopiva päätös koko touhuun. Kannattaa kuunnella!

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  29.11.2014 klo 21:42
  - Mitä Richard Wagner tähän asiaan kuuluu?
  
  Näin alkaa eräs Sariolan kirja. Kertailin tässä mitä edellä viime päivinä kirjoitettu on, ja tulin mieltäneeksi miten kauas Sariolan kirjojen aloituksia käsittelevästä aiheesta olemme onnistuneet kulkemaan.
  Onhan meillä toki MS Int:n lupa joskus, tietenkin asioiden sitä vaatiessa, kulkea hieman aihepiirin aurausviittoja hipoen. Jatkamme kai samaan tapaan?
  Kysymys vielä tähän jatkoksi. Minkä kirjan aloitus on tuossa edellä?
  
  Yhden vihjeen voin antaa. Kirja edustaa Maurin tuotannossa eräänlaista ääripäätä. Olemmehan usein yhteistuumin todenneet, että tekstinsä ovat hyvin siivoja, ettenkö sanoisi tyylikkäästi häveliäitä ja lukijan arvioinnille tilaa antavia silloin kun on ollut tarpeen kuvailla intiimiksi luonnehdittavaa kahden yksilön välistä kanssakäymistä.
  Tässä kirjassa Mauri halunnee hieman näyttää, että osataan sitä meilläkin.
  
  Jos kirjoittaja olisi Laukko, ja tapahtumanäyttämö Napolin edustalla, olisi teoksen nimeksi varmaan ainakin kustantamon kahviopuheissa ehdotettu "Siemensyöksy Caprilla".

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  30.11.2014 klo 02:50
  Olen paitsi Sariola Seuran, myös Suomen Wagner seuran ja lisäksi Suomen rautatiehistoriallisen seuran jäsen ja kaikkien näiden seurojen vuosikokouksia kunnioitin poissaolollani. En koskaan ole kuulunut minkään näiden seurojen älymystöön. Myös ruumiinvoimat ovat hiipumassa kun ahkeran harjoittelun tuloksena on vain rappiokäyrän loivennus. Noh, onhan varaa mistä voimia heikentää. Tuo ”Siemensyöksy Caprilla” jäi kokematta kun opas jo kiirehti bussiin. Käsi on vakaampi kuin koskaan. 7.62 long rifle osuu kyllä jopa 600 metrin päähän minne meinattiinkin kunhan aseen säädöt ovat kohdallaan ja ampuja ymmärtää jotain ballistiikasta ja pystyy hahmottamaan minne suunnata.

• ---

  nimimerkki

  T H

  30.11.2014 klo 17:33
  Sehän se, Kolmannen valtakunnan kuningatar vuodelta 1972

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  23.1.2025 klo 10:18
  Olen lukenut Sariolan kirjoina julkaistun tuotannon yhtä vaille kokonaan, ja hieman häpeä on tunnustaa, että en pysty mainitsemaan yhtäkään erikoisen mieleen painunutta aloitusta sen paremmin kuin lopetustakaan. Kovin monia sellaisia ei kyllä ole noussut esiin edellä olevassa keskustelussakaan. Eli olivatko ne sellaista mieleenpainumatonta "keskivertokamaa", jollaiseksi aloitusten osalta edellä nimim. Juhani ja ehkä Seramblerikin tuntuvat ne katsovan. Mutta näin vain, jos pysytään keskustelun aloittajan asettamissa raameissa eli korkeintaan parissa virkkeessä. Jos asiaa tarkastellaan laajemmin, niin jotain mielikuvaa niin aloituksista kuin lopetuksistakin on toki syntynyt.
  
  Ne aloitukset ensin. Trendinomaisesti vahvistuva piirre tuotannossaan oli, että varsinaiseen asiaan johdattelu venyi ja vanui, aina ei yksin siitä olisi voinut päätellä, minkä lajityypin kertomusta oli aloittelemassa. Piirre ilmeni selvimmin Susikoski-tarinoissa, joissa ylipitkä johdattelu saattoi enimmillään viedä yli puolet sivumäärästä, tyypillisestikin neljänneksen tai kolmanneksen. Tämä "sisäänajo" koostui tarinan pääsisältöön jokseenkin liittymättömästä jahkailevasta kerronnasta. Itselleni on syntynyt tämän viivyttelevän aloituksen vuoksi mielikuva, että kirjailija kirjoitustyön jo aloitettuaan tuskaili, miten viedä tarina juohevasti eteenpäin. Tarkkaa suunnitelmaa juonenkulusta kun ei tiettävästi aina aloittaessa ollut vaan se muotoutui kirjoittamisen myötä. Sormet kyllä liikkuivat vikkelästi kirjoituskoneen näppäimillä ja tekstiä siirtyi ajatuksista paperille tarinan täytteeksi, mutta koko ajan painoi, millaisia juonenkäänteitä seuraavilla sivuilla kehittelisi. Siksi löysää tarinointia tuppasi alkupuolelle ylenmäärin.
  
  Ehkä pitää muistaa tässä yhteydessä sekin tunnettu asia, että maestromme uskoi taianomaisesti siihen, että sivulle 111 päästyään hän myös aina pystyi käsikirjoituksensa lopettamaan. Saiko tämä vankka usko joskus jopa "tekohengittämään" kertomusta: kunhan jonkinlaista tekstiä syntyi tuo sivumäärä, syntyi myös loppu...?
  
  Lopetukset ovat sitten päinvastainen juttu. Monessa etenkin myöhäisvaiheen romaanissa tuntuu, että kirjailijallemme on tullut kova kiire lopettaa kerronta. Olikohan hänellä kustantajan kanssa jokin sopimus siitä, millaisia sivumääriä esim. Susikoski-dekkareissa piti ja sai olla? Tai oliko hänellä oma ajatus siitä, minkä pituinen romaani tuotti parhaan kaupallisen tuloksen? Tuon jahkailevan aloituksen vuoksi tavoitesivumäärä alkoi ehkä tulla vastaan liian aikaisin. Piti ronskisti tiivistää loppuosaa, ja jopa ottaa avuksi toisinaan puhdas sattumakin tapauksen ratkaisemiseksi. Ilman tarkkaa juonen etukäteissuunnittelua saattoi käydä helposti niin, että kirjailija huomasi täydellisen loogisuuden mahdottomaksi enää siinä vaiheessa, kun oli tullut eteen viimeisten sivujen kirjoittaminen? Kun hän ei tunnetusti halunnut tekstejään uusiksikaan kirjoittaa, niin aiempaa aikaansaannosta ei sitten suuremmin enää korjailtu. Useissa kertomuksissa loppu on myös jollain tavalla väritön ja vaisu siihen nähden, että edeltävät tapahtumat olisivat helposti antaneet ainesta dramaattisempaankin päätökseen.
  
  No, edellä oleva on tietysti yleistystä. Poikkeamia siihen löytyy tuotannostaan niin aloitusten kuin lopetustenkin osalta. Mutta yleiskuvaksi niistä on itselleni jäänyt tämä.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  27.1.2025 klo 21:14
  "Esitetty väittämä, jonka mukaan syytetty ei olisi rikosta tehdessään ollut tietoinen maassa vallitsevista oikeussäännöksistä, ei ole omiaan vapauttamaan häntä vastuusta.". Huonon kirjan huono aloitus.
  
  Seiskahai. Huonon kirjan hyvä aloitus.
  
  Mikäli toimittaja Aarre Kuusama olisi antanut jonkun viisaan sielutieteen edustajan penkoa sisintään, testin tulos olisi saattanut olla hänelle epämiellyttävä yllätys. Hyvän kirjan huono aloitus.
  
  Seisoin kellastuneen koivun alla. Hyvän kirjan hyvä aloitus.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »