Lukupiiri

Ravintolaillanvietto Maurin kirjoissa

• ---

  nimimerkki

  Inkeri Junnila

  11.10.2020 klo 22:19
  Maurin kirjoissa on useita hyviä kuvauksia ravintolaillanvietoista sekä niissä juoduista juomista ja syödyistä ruuista.
  Kirjassa Punainen laituri juotiin ”taivascocktailia” Kappelissa, jonka koostumus oli seuraava: Neljännes viskiä. Kanadalaista, Four Roses. Neljännes vodkaa Stolitshnaja. Neljännes sherryä. Dry Sack. Neljännes sitruunamehua. Kirsikka ja jäätä. Välillä ruokalajit ovat tuntemattomia, kuten kirjassa Susikoski päiväntasaajalla Papuja Francaise osotautui vain ruskeiksi pavuiksi ja käristetetyiksi pieniksi lihapaloiksi.
  
  Mitkä kirjojen kohdat saavat lukupiiriläisten veden kielelle tai kurkun tuntumaan kuivalta? Tai oliko jossain kirjassa riemukas seurue, jossa itsekkin olisit halunnut olla mukana?
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  12.10.2020 klo 06:47
  Olen keskustellut kerran Mauri Sariolan kanssa puhelimitse. Soitin, juovuksissa. Selvin päin en olisi tohtinut. Puhelimesta kuului römeä, mutta ystävällinen vastaus, että kiva kun soitit, mutta nyt on vastustajan matti paria siirtoa vailla. Vuosi oli arviolta 1978. Asustimme siinä Agricolan kirkon liepeillä Etelä-Helsingissä ahtaissa olosuhteissa. Toisen kerran tapasin komean pariskunnan, Tuulan ja Maurin Agricolan kirkon puistossa, mutta rohkeus ei vielä silloinkaan riittänyt morjenstamaan.
  
  Vaikka itse otan reippaastikin, niin eniten nautin kuvauksesta yhdestä oluesta, jonka Susikoski nautti ravintola Sinisessä Lyhdyssä. Kyse on mielestäni Sea Horsesta eli Sikalasta. On tullut siellä käytyä muutoinkin kuin Maurin synttäreillä. Toinen upea kuvaus löytyy kirjasta Niin roiskuu kuin rapataan, jossa yritetään alkoholin voimalla siirtää morkkista vielä hetki upeissa maisemissa, joka taisi olla Naantalin kylpylä. Maiseman ja tunnelman kuvaus hakee vertaistaan suomalaisessa kirjallisuudessa.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  12.10.2020 klo 07:28
  Mennäänpä aluksi arvokkaaseen paikkaan ja syödään hyvin. Isänmaan partureissa ollaan pienessä seurueessa Kalastajatorpalla.
  
  Kolmikko johdatettiin pyöreän ravintolasalin merenpuoleiseen pöytään ja hovimestari veti esiin lehtiönsä.
  Mitä herrasväelle saisi olla?
  Lievästi vaivautunut Säkiä mietti hetken, millä olisi sopiva aloittaa. Loistelias ympäristö vaati varmaan oman tyylinsä. Hämmennyksissään hän muisti aluksi vain sen, että sampanja sopi melkein tilanteesa kuin tilanteessa ja pyysi tuomaan sitä.
  Mitähän merkkiä?
  Uusi tukalahko tilanne oli heti edesä. Anita silmäili pöydän takaa tyynenä, huoliteltu make-up kasvoillaan, ja nuorempi sisar kiinnitti virkeän katseensa illan isäntään.
  Voitteko suositella jatain? Säkiä kysyi hetken mietittyään.
  Hovimestari mainitsi merkin, jota Säkiä ei tuntenut. Hän nyökkäsi välinpitämättömästi:
  Sopii.
  Kiitos. Hovimestari kumarsi. Ottaisin illallistilauksen samalla kertaa, jos se ei herraväelle tuota haittaa.
  Kun Säkiä tyytyi jälleen vain nyökkäämään, mutta ei vastannut, hovimestari ja Anita vaihtoivat huomaamattoman katseen. Sitten hovimestari tiedusteli:
  Saanko vapauden suositella myös eräitä erikoisuuksiamme?
  Säkiä liikautti hieman pöytäliinalla lepäävää kättään. Mielihyvin.
  Aluksi ehkä kaviaaria?
  Sehän voisi olla sopivaa.
  Säkiä vilkaisi kysyvästi Anitaa. Tämä taivutti hyväksyvästi päätään.
  Sitten ehkä hummeritäytteinen vol-au-vent?
  Anitan nyökkäys vahvisti jälleen asian.
  Kyllä, sanoi Säkiä.
  Meillä on myös erityisen hvyä tournedos.
  Se myös.
  Entä sen jälkeen ehkä palava vanukas? Se on myös erikoisuutemme.
  Kyllä.
  Ruoan jälkeen mahdollisesti espressokahvia konjakin kera?
  Juuri niin.
  Mitähän konjakkia?
  Tähän Säkiä osasi vastata:
  Martellin VSOP lienee sopivaa.
  On kyllä, sanoi Anita.
  Muut juomat sitten? Sopiiko vodka kaviaarin kanssa? Ja muuten läpi illallisen samppanja.
  Sopii mainiosti, virkkoi Säkiä.
  
  Nuorempi sisar oli haltioituneen mykistyneenä seurannut Säkiän yksitavuisia myönnytyksiä. Hovimestari kiiruhti notkeasti noutamaan ensimmäistä samppanjapulloa. Meri sädehti ruudun ulkopuolella ja heijasti laskevan auringon loistoa. Sali oli valoisan viihtyisä ja sen pehmustetussa ilmapiirissä kantautuivat kilahdukset ja puheensorina vain vaimean hillittyinä.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  12.10.2020 klo 09:28
  Mieleen jäi jouluillallinen kirjassa Susikosken elämän kevät ( muistaakseni), kun Susikoski miettii, mitä kannattaa syödä ja mitä saa muualtakin. Lisäksi kyseisessä paikassa oli tarjolla kaikkia Suomessa myytäviä olutmerkkejä.

• ---

  nimimerkki

  Raimo Jokisalmi

  14.10.2020 klo 15:39
  "Hotelli Helsingin yläsalissa oli entistä lumoa, siellä esiintyi ravintolakulttuuri parhaimmillaan ja puhtaimmillaan. Pöytäliinat hohtivat, matto oli pehmeä, ja kultaiset kalakuviot peräseinällä kiiltelivät valossa tummaa taustaa vasten. Täällä ei mikään kolissut eikä kaikunut häiritsevästi; sisustus imi äänet ja viereisten pöytien puheensorinan, mutta akustiikka oli silti sellainen, että se teki pianomusiikille oikeutta. Soitossa ei ollut mitään rämisevää ja kovaa, se soi sille, joka halusi kuulla, viihdytti yksinään istuvia, antoi toisiinsa kiintyneitten ihmisten ajatuksille lentoa. Mutta mikäli jossakin pöydässä oli paneuduttu hiljaisen liikeneuvottelun ydinkohtiin, ei soitto häirinnyt vaan antoi ainoastaan taustan.
  Myös palvelu oli moitteetonta. Jokaisen tarjoilijan takki oli tahrattoman valkoinen, viinurit olivat hillittyjä ja kohteliaita, naistarjoilijat hauskannäköisiä ja hyvinhoidettuja. Täällä ei tarjoilijalle tarvinnut huutaa, ei tarvinnut huitoa eikä napsutella sormiaan - tuskin sellainen tuli kenellekään asiakkaalle edes mieleenkään. Nyökkäys tai silmäluomen räpsähdys riitti; tarjoilija oli samassa liikkeellä ja asiakkaaseen vähänkin tutustuttuaan tuntui jo etukäteen ainakin puoliksi arvaavan asiakkaan toivomukset.
  Kaikkea valvoi vanha hovimestari, joka näytti olevan aina läsnä silloin kun tarvittiin, mutta täysin näkymättömänä muulloin. Hänellä oli ohut, taaksepäin suittu tukka, uurteiset kasvot ja silmissä ilme, jonka vivahdusrikkauteen tuhannet vuosien kuluessa ohi kulkeneet asiakkaat olivat antaneet kukin oman häviävän pienen sirpaleensa."
  
  Näin kuvaili Mauri Sariola helsinkiläistä ravintolaelämää romaanissaan Punainen laituri vuonna 1962. Taidatkos tuon paremmin ilmaista. Jotenkin tuosta ajankuvasta tulee kaihoisa mieli. Se on kadonnutta aikaa mitä suurimmassa määrin. Tuollaisia ravintolasaleja Suomesta tänä päivänä löytyy vähän, tuskin sitäkään. Tilalle ovat tulleet pubit, joissa istutaan päällysvaate yllä ja villapipo tiukasti silmillä. Taustalla soi karaoken mölinä.

• ---

  nimimerkki

  Kimmo Linnavuori

  15.10.2020 klo 23:05
  Petroskoin keltaisessa kissassa on varsin tiivistunnelmainen ravintolakohtaus, missä romaanin päähenkilö toimituspäällikkö Samuli Ilvesoja on heti Petroskoin matkalta palattuaan kutsunut rikostarkastaja Susikosken illastamaan kanssaan ravintola Klaus Kurkeen. Ilvesoja on etukäteen maininnut, että hänellä on tärkeätä asiaa, mutta hän pitkittää sen esille ottamista. Niinpä kirjkassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, mitä ruokalajeja nautittiin ja mitä niiden kanssa juotiin. Ja kaikkien näiden ajan keskusteltiin niitä näitä. Vasta kahvin ja konjakin äärellä Ilvesoja ottaa esiin Petroskoista tuomansa balettitanssija Matilda Ksesinskajan äärettömän arvokkaan korvakorun Venäjän vallankumousta edeltävältä ajalta kertoen siihen liittyvän huikean tarinan ja sitten myös lähestyy Petroskoissa Hotelli Pohjolassa sattunutta kuolemantapausta.
  
  Mauri on tässä erittäin taitavasti kuvannut aterian etenemistä ja näiden kahden ystävyksen keskustelua hyvän ruoan ja laadukkaiden juomien äärellä ja sen myötä tunnelman tiivistymistä. Lukijakaan ei varmasti malta jättää tätä illallista kesken.
  
  Pienenä detaljina hauska kuriositeetti. Kirja on ilmestynyt v. 1980, jolloin alkoholin mainoskielto oli nykyistä tiukempi, joten Koskenkorvan nimeä ei voinut siinä mainita. Niinpä suora lainaus: "Alkupaloiksi tarjottiin konjakkigraavattua lohta. Sen kanssa sopi huurteinen 013 mainiosti." 013:han oli siihen aikaan Koskenkorvan koodinumero Alkon hinnastoissa.
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  17.10.2020 klo 12:56
  Iivarinen: "Niin. Ehdonalaista vapauttahan tässä nyt nautitaan."
  Susikoski: "Kyllä tässä kohta nautitaan vähän muutakin...".
  
  "Tarjoiluvaunut rullasivat pöytää kohti.
  Siellä tuotiin uunissa paistettua lohta. Persiljaperunat, vihreä salaatti ja viinietikkakastike olivat jo pöydässä valmiina.
  Vaunut pysähtyivät.
  Uhkeat kalansiivut valeltiin arvokkain menoin konjakilla. Liekit hulmahtivat. Laseihin kaadettiin chablista, vuosikertaa 1977. Susikoski ja Iivarinen seurasivat rituaalia ilmeet arvokkaiksi järjestettyinä.
  Maistettiin ensimmäiset palat.
  Iivarinen ummisti silmänsä, tunnusteli makua hartaana, nielaisi ja sanoi: - Ei voi moittia.
  - Ei voi, myönsi Susikoski.".
  (Ravintola Havis Amanda, Susikosken omatunto)

• ---

  Matti Nummenpää

  7.1.2021 klo 20:05
  Näitä Sariolan ruokarupeamia syödään joskus toistenkin suilla.
  
  Kirjassa Minä Olavi Susikoski Susikoski tapaa juristinravintola
  Lehtovaarassa Helsingissä.
  
  Tuomari Brand tarjoaa Susikoskelle aterian, joka painokseni mukaan
  sivulla 164 mainitaan sanoilla
  
  Welsh rarebits, Velonte, Homard parisienne, Strawberry shortcake.
  
  
  Oikein näin entisenä hovimestarina tulee vesi suuhun, kun kirjan sivua
  silmäilee ja nuolaisee.
  
  Hummeria Susikoski oli maistanut saman kirjan mukaan jo lentokoneessa
  Kar Airin lennolla Helsingista Majorkalle.
  
  Risto Nihtilä
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  9.1.2021 klo 11:53
  Mauria ja tämän viestin lähettäjää yhdistää se että molemmilta jäivät lakitieteen opinnot kesken
  Mauri osasi tämän paremmin sanoa, että muut valmistuvat kun me vaan ryypättiin.
  
  ukkelo,
  
  Ikuinen, vaan ei itkuinen ylioppilas,70 v. ja edelleen vänrikki, mutta hyvässä seurassa.
  
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  Matti Nummenpää

  15.1.2021 klo 11:41
  Tämäkin juttu on lainavaloilla loistamista, Kun eivät lukupiiriläiseti kirjoittele. Tämä on Pentti Oskari Kankaan kertoma. Ja Risto Nihtilähän on seuramme jäsen. Ravintolanautinto tässäkin on, vaikkakaan ei Mauri Sariolan.
  
  
  
  OMAT EVÄÄT
  
  Minulla on hauska kaveri Hyvinkäältä. Nihtilä Risto. Junahistorian erikoismies ja legendaarinen ravintolaguru. Hän on jo vuosia tuonut Hyvinkään Liikenteen ryhmiä höyrylaivalleni Naantali-risteilyille. Olemme myös kirjeenvaihtokavereita. Tällainen muistelo häneltä tupsahti tenavatarinoiden kirvoittamana:
  
  Tämä on tenavatarina vuosikymmenien takaa. Olimme VR:n rengasmatkalla.
  
  Kuopiossa asuimme Hotelli Atlaksessa. Maalaispojalle hissi oli mukava matkustusväline kerrosten välillä, kunnes portieeri ilmoitti, että alle 12 vuotiaat eivät saa yksin käyttää hissiä. Niinpä kuljimme hotellin hissillä sen jälkeen kahdestaan ikäiseni serkkupojan kanssa. Risto silloin 10 v.
  
  Toinenkin nuoruusmuisto on kouluajoilta Lahdesta.
  
  Olimme koululaisia ja yksityinen oppilaitoksemme ei vielä ollut järjestänyt kouluruokailua. Oli turvauduttava äidin kotona valmistamiin eväisin. Mukana oli voileipiä ja patenttikorkkisessa pullossa maitoa.
  
  Eväät kävimme nauttimassa koulun läheisissä kahviloissa, milloin linja-autoasemalla milloin Torikulmassa. Kerran tarjoilija tuli sanomaan, että heillä ei saa syödä omia eväitä. Niinpä vaihdoimme luokkatoverin kanssa eväitä. Minä söin hänen eväänsä ja hän minun evääni. Eipä ollut tarjoilijallakaan enää huomauttamista. Hän toi meille lasit, ettei meidän tarvinnut juoda sivistymättömästi pullonsuusta.
  
  MS - int.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  18.1.2021 klo 04:39
  Nostan tänne vielä laivaravintolat, joiden kuvaksissa nimikkokirjailijamme on parhaimmillaan, Sieltä löytyy rehentelevä Rouva Mansikkala ja hänen hiirulainen puolisonsa. Meno yltyy välillä vallan hirvittäväksi. Tyylikkäämmin maljoja kohottelee Susikoski. Poliisiupseeri ja ikuinen pokamies.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  28.8.2021 klo 14:41
  Susikosken elämän keväässä Susikoski sytyttää jouluaterian päätteeksi sikarin, joihin hän siirtynyt savukepaperin aiheuttaman keuhkosyöpäriskin vuoksi. Samoin jossain toisessa Susikoski-kirjassa joku on siirtynyt polttamaan piippua ja perusteli sitä, koska savukkeet aiheuttavat keuhkosyöpää.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  11.5.2023 klo 09:17
  Mauri oli erinomainen ravintolaelämän kuvaaja. Näki että aihe ja miljöö olivat hänelle tutut ja mieluisat. Tasoa piti kuitenkin aina löytyä. Piti olla valkoisia pöytäliinoja, vaimeaa rauhallista ja ehdottomasti elävää taustamusiikkia, mustavalkoisiin tahrattomiin työasuihin pukeutuneita kohteliaita tarjoilijoita, kaiken nähneitä erinomaisen ihmistuntemuksen omaavia hovimestareita, joskus hieman arvostelevaan sävyyn kuvattuja mutta jämeriä ja asiansa osaavia portsareita, vieraskielisiä ruokalajeja sisältäviä pitkiä menuja. Ja ehdottomasti tanssimahdollisuus aterioinnin jälkeen. Kalliit juomat olivat selviö, ja yleensä jonkinlaisena selvänä tavoitteena oli illan mittaan myös humaltuminen, enemmän tai vähemmän - joidenkin osalta aina enemmän, usein vähemmän mukavine jälkiseuraamuksineen. Aika monta kertaa illallisseurueen sisällä on piilotettuja jännitteitä, jotka sitten nautiskelun myötä vapautuvat ja saavat aikaan illanvietolle vähemmän mukavan lopetuksen. Asianmukainen pukeutuminen kuului ilman muuta illallispaikan vaatimuksiin, ja miehillä se tarkoitti siistiä muodinmukaista tai vähintään asiallisen neutraalia pukua. Rintataskunenäliinoineen ja solmioineen. Tavallinen katupukeutuminen ei Maurin ravintolamiljööseen kuulunut.
  
  Maurin kirjojen usein kehuttu ajankuvaulottuvuus näkyy erinomaisen hyvin juuri ravintolainteriöörin ja tunnelman kuvailussa. Erikoisen onnistuneita ovat useinkin laivojen ravintolamiljööt. Ihan ajan tasalla ei kuvailu mielestäni kuitenkaan pysynyt vaan pysähtyi jonnekin 60-luvulle, mieluiten vielä sen alkupuolelle. Diskot, pubit, terassit, pizzeriat, kebabpaikat, hampurilais- ja muut pikaruokapaikat, etniset ravintolat ym. - kaikkia näitä anniskelu- ja ruokailupaikkoja oli jo Maurin aikanakin, mutta niitä hän ei suuremmin kirjoihinsa sisällyttänyt. Ei taida sieltä montaa kertaa löytyä tapahtumaympäristönä myöskään yökerhoa. Niin ikään lähinnä maininnan varaan jäävät keskiolutkapakat, Matkahuollon baarit ja huoltoasemakuppilat. Eivät nämä kaikki tietenkään kirjailijallemme mitään outoja tai vieraita paikkoja olleet, mutta kertomuksiinsa hän niitä vähemmän painokkaasti sisällytti. Eivätkä niissä ainakaan kauaa viihtyneet hänen kirjojensa päähenkilöt. Hän oli tässä(kin) asiassa konservatiivi jos kuka.
  
  Ravintolaelämään löyhästi liittyvä on havainto, että Maurin kirjoissa eivät päähenkilöt aikaansa ruuanlaittoon tuhlaa. Muistan Susikoskenkin osalta, että hän olisi vain kaksi kertaa jollain tavalla siihen osallistunut: toisen kerran nuorehkona poliisimiehenä vaeltaessaan Kainuun korpimailla ja valmistaessaan nuotiolla itse pyytämäänsä lohta; toisen kerran sitten jo varttuneessa iässä tuttavansa mökillä rapuja keitettäessä (ja siinäkin lähinnä sivusta seuraajana). Rikostarkastajamme ilmeisesti ruokaili täysin kodin ulkopuolella; ei löydy yhtään mainintaa, että mies olisi edes aamukahveja itselleen keittänyt. Yhtä heikoin keittiötaidoin olivat varustettuja Maurin muutkin päähenkilöt. Liekö tämä piirre sitten heijastanut maestromme omaakin elämäntapaa? Hyvästä ruuasta hän tietysti nautti ja paljon nauttikin, mutta omasiko minkäänlaisia taitoja sellaisen valmistamiseen. Tai edes haluja yrittää? Ei hän tuota arkielämän puolta ainakaan kirjoissaan millään tavalla tuonut esiin.
  
  Tuosta lähes pakollisesta tanssimahdollisuudesta ravintolassa tuli vielä mieleen, että päiväkirjoissaan Mauri muistaakseni surkutteli kehnoa tanssitaitoaan - vaikka ilmeisen mieluisasti ja usein lattialle hakeutuikin. Vastineeksi tästä puutteestaan hän teki Susikoskesta sitten erinomaisen tanssijan; samalla tavalla, kuin hän sankarihahmoonsa sisällytti monia muitakin ominaisuuksia, joita vailla itse oli tai ainakin uskoi olevansa. Selvää on, että tanssimusiikin piti olla perinteistä, tuttuihin paritansseihin soveltuvaa; diskotanssit ja semmoiset jäivät Maurin tuotannosta koko lailla syrjään.
  
  Ravintolaelämän kuvailu on ehdottomasti yksi Maurin tuotannon vahvuusalueista, samalla tapaa kuin sitä ovat matkailu-, matkakohde- ja laivaelämäkuvaukset. Ja kaikki ne ehkä ennen muuta ajankuvanäkökulmasta.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  12.6.2023 klo 02:59
  Mitäpä olisi Sokrates ilman Platoa, Samuel Johnson ilman James Boswelliä tai Mauri Sariola ilman lukupiiriämme, jonka johtavana tähtenä loistaa nimimerkki Shuh.
  
  Pekka Tarkka kirjoittaa paremmin kuin Pentti Saarikoski, Panu Rajala paremmin kuin Olavi Paavolainen ja Shuh paremmin kuin Mauri Sariola.
  
  En ole Pentti Saarikoski enkä Olavi Paavolainen, vaan Mauri Sariola seuran jäsen ja toivoisin, että seuran toiminta voisi jossain muodossa jatkua.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  16.7.2023 klo 09:21
  Kyllä Mauri ainakin päiväkirjoissaan joskus mainitsi päivän ruoanlaitosta. Tuulaa hän kehui päiväkirjoissaan, mutta kertoi omistakin kokkailuistaankin, mutta se oli tasoa pannulla käristettyjä makkaroita tai lämmitettyjä purkkilihapullia. Toki toimitusvaiheessa on paljon karsittu pois.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  14.8.2023 klo 11:38
  "Vuokra-autossa Annikki sijoitettiin molempien miesten väliin. Venetpalo sanoi kuljettajalle: - Sellaiseen paikkaan, missä on valkoisia pöytäliinoja, kirkkaita laseja ja korviahivelevää musiikkia. - Savoy? kysyi kuljettaja. - Siellä istuvat Mannerheim ja Airo. Kuljettaja virnisti. Hän oli nuori, hyväntuulinen mies. - Eikö seura kelpaa? - Menisihän se paremman puutteessa. Mutta ei siellä Savoyssa kai ole tanssiakaan. - Ei tietääkseni, kuljettaja vastasi. Hän silmäsi peruutuspeilistä kolmikkoa. - Sopisiko Adlon? - Liikemiesten paikka, vastasi Venetpalo. - Fennia? - Täynnä maalta saapuneita isäntämiehiä. - Voi olla. Entä Mikado? - Älkää nyt ruvetko leikkisäksi, Venetpalo torjui närkästyneenä. - Siellähän on vain pahannäköisiä epäjumalankuvia pitkin seiniä. Ja tunkkaantunut tupakansavu käy suitsutuksesta. Pitäisi näkyä tilaa, avaruutta, merta, valoa, vapautta... - Ajetaan sitten Kulosaaren kasinolle, kuljettaja keskeytti. - No nyt pomppasi pakasta oikea kortti. Olkaa hyvä ja nostakaa kytkin.".
  
  Saadessani kesäkuun alussa ystävällisen kutsun siskontyttäreni häihin, sain samalla tilaisuuden vihdoinkin tutustua lähemmin paikkaan, jossa Erkki Tuulos, Annikki Särkkä ja Aaro Venetpalo viettivät opiskeluaikanaan unohtumattoman illan. Vaikka asuin 1980-luvulla kymmenen vuotta pääkaupungissa, jäi silloin käymättä myös Helsingin tuomiokirkossa. Meno kun oli yleensä sellaista, että museot ja kirkot tutkittiin ulkoa ja ravintolat sisältä. Elokuun aurinkoisena lauantaipäivänä tuli nyt tämäkin aukko paikatuksi, kun säteilevät nuoret sanoivat toisilleen tahdon. Kirkossa nousivat mieleeni Louhimiehen Tuntemattoman kuvat, joissa kapteeni Jorma Kariluoto vihittiin Sirkkansa kanssa saman alttaritaulun edessä. Jorma joutui sitten palaamaan rintamalle torjumaan itänaapurin suurhyökkäystä vielä kiiltävissä saappaissaan "joiden päällä pöly näytti asiaankuulumattomalta". Toivottavasti lauantaisen hääparin onni kestää pitempään.
  
  Juhlapaikalla arvailen mikä oli se "paras pöytä laajan ikkunan ääressä" johon iäkäs hovimestari johdatti Venetpalon seurueen - laajoja, merelle avautuvia ikkunoita ja hyviä pöytiä kun näytti riittävän. Hovimestari on vaihtunut nuorempaan, mutta osaa ammattinsa. "Lasit vaihtuivat ruokalajien mukaisesti ja tunnelma kohosi hetki hetkeltä. Kahviin ja konjakkiin ehdittyä oli ilta käynyt hämyiseksi ikkunan ulkopuolella ja samaan aikaan orkesteri vaihtoi viihdemusiikkinsa tanssikappaleiksi.". Tällä kertaa kukaan ei lausu Matti Kuusen tai Francois Villonin runoja, mutta muuten on hauskaa. Yhdeksän tunnin juhlinnan jälkeen Mogadishun liepeiltä kotoisin oleva taksimies tuo meidät turvallisesti hotelli Haagaan ja saa pienen juomarahan, josta kohteliaasti kiittää. Kaikki on hyvin. Hetkessä on ikuisen pessimistinkin elettävä ja vaikka tässä ei enää ihan nuoria ollakaan, niin tuntuupa Venetpalon Aaron eräs siteeraus iskevän ihan tunnelmaan: "Sydämesi ilahduttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä, sillä pimeät ajat tulevat ja niitä on paljon.".

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »