Lukupiiri

Susikoski ahtojäissä

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  28.8.2021 klo 23:45
  
  Kannatti lukea kun viime kerrasta on kulunut yli 30 vuotta ja en oikein muistanut kuinka siinä kävi. Arvostan erityisesti vihjeitä, joista olisi pitänyt ymmärtää miksi juuri kyseinen uhri valikoitui surmatyön kohteeksi. Vielä vaikeampaa oli havaita kuka oli surmatyön toteuttaja. Luokittelen tämän maailmanluokan teokseksi koska syy- ja seuraussuhteet paljastuvat vasta viimeisillä sivuilla. Vasta jälkikäteen on todettava, että vihjeitä oli kyllä annettu, mutta sujuvan tekstin seasta tämä lukija ei niitä ensilukemalla huomannut.
  
  
  
  ukkelo
  
  ps.
  
  Jäänmurtaja ”Ahto” oli aikansa huipputuote. Valitettavasti, silloin kun nytkin päätöksen tekevät henkilöt, joille tekninen kyvykkyys ei ole ratkaiseva kriteeri.
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.9.2021 klo 09:02
  Aikoinaan on tullut luetuksi tämäkin. Jäi mieleen kelvollisena dekkarina, ja sellaisena myös tämän uusintaluvun jälkeen. Mauri onnistui hyvin näissä laivamiljöön kuvauksissaan yleensäkin. Jonkinlainen 'Ahton' mainospamfletti tämä kirja kieltämättä vähän on, teknistä tietoa tarjoillaan runsaanpuoleisesti ylistävässä hengessä, mutta olihan tuo kova peli aikoinaan. Kerronta etenee sujuvasti ja tasapainoisena kokonaisuutena. Susikosken hallitsemat kielet sen kuin lisääntyvät, nyt sujuu jo ranskakin (s.12). Pitkät tekstiosuudet saavat parit kosteanpuoleiset illalliset, joiden kuvaajana Mauri onkin mestarillinen, epäilemättä runsaan omakohtaisen kokemuksen perusteella... Syyllisen kyllä aavistaa jo melko varhain, vaikka varsinainen avainvihje tulee vasta sivulla 154/185. Rikokseen sisältyvästä karmeasta erehdyksestä saa "ennakkotiedon" vielä huomattavasti aikaisemmin. Kovasti Mauri korostaa laivaväen keskuudessa vallitsevaa hierarkiaa, näkee sen melkeinpä sotilaallisena. Maurin yleisen maailmankuvan mukaisesti päällystö on laivan "aivot" ja tekee suurimman ja tärkeimmän työn, muu miehistö lähinnä vain noudattaa määräyksiä. Ja kapteeni on tietysti ehdottomasti ylin ja myös viisain. Onnistuupa Leo Olavi tässä kirjassa kaatamaan itselleen sellaisen yhden yön heilankin, mikä ei taida hänelle ihan tavallista olla. Hyvä lukukokemus tämä on, jollain tavalla kyllä hieman tasapaksu ja tavanomainenkin. Sariola-asteikollani (4-10) yltää tuonne 8 vaiheille.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  28.9.2021 klo 23:43
  Ensiksi kiitokset nimimerkille Shuh aktiivisesta lukupiirin osallistumisesta. Kirjoja on varmasti luettu ”varastoon”, vaikka Maurin kirjat suhteellisen nopealukuista ovatkin, on Shuh ollut sen verran ahkera kommentaattori.
  
  Itse kirjaan sitten. Rikos tapahtuu, kun kirjasta oli jo noin 2/3 takana. Sota-aika kummittelee taustalla ja Susikoski muistaa taas yhden lauseen päivien takaa, mikä ratkaisee rikoksen. Se tekee tarinasta liian simppelin. Mitään ahmimisreaktiota ei itselleni tullut, kuten monien Maurin kirjojen osalta usein käy, vaan lueskelin kirjaa ennen nukkumaanmenoa noin viikon. Sekä laiva- että poliisipäällystöä tituleerataan, Maurimaiseen tapaan, upseereiksi, jota sanaa ”kirjaltaja” tuntui rakastavan. Kuusikymppisellä kommodorilla on hädin tuskin parikymppinen puoliso, joka rakastui miestään muistuttavaan, huomattavasti nuorempaan, mutta jo keski-ikäisen ” meriupseeriin”. Olen eri mieltä ko. dekkarin kelvollisuudesta enkä asettaisi sitä kovin korkealle Susikoski-asteikollakaan, mutta makuja on monia.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  12.11.2021 klo 13:24
  Niin hyvin toimitetut kuin Maurin päiväkirjoihin perustuvat teokset ovatkin, niin Reijo Ikävalkolle lienee sattunut pieniä virheitä hänen kertoessaan Maurin "hurjasta nuoruudesta" (Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä 1986, sivu 86). Ikävalko mainitsee Maurin lähteneen pohjoiseen väärällä nimellä ja jääneen Pudasjärvelle kansakoulunopettajaksi, mutta sitten "Simo-Auli Arra joutui kuitenkin onnettomuuteen - vene kaatui tanssireissulla ja yksi matkustajista hukkui - ja oikea henkilöllisyys tuli vääjäämättä ilmi. Seurasi skandaali, oikeudenkäyntijupakka peräti, jonka seurauksena Mauri sai kaksi kuukautta ehdollista kolttosistaan. Ehdollinen puolestaan aiheutti sen, että Mauri Sariola oli vuosikausia Suomen vanhin vänrikki - tuomio oli ylentämättömyysperuste.".
  
  Muistelmateoksessaan "Suruton Sariola" Mauri kertoo uskottavasti, että asui "vihtorina" tekstiilikauppias Sanni Pilviön luona Turussa syksystä jouluun 1951. Sitten alkoi ahdistaa ja Mauri kirjoitti Lapin piirin kansakoulutarkastajalle, joka nimitti hänet vt.opettajaksi Kittilän kunnan Lompolon koululle kevätlukukaudeksi 1952.
  
  Loppukesästä 1952 Mauri otti jälleen yhteyttä kansakoulutarkastajaan ja Pentti Vasunta nimitti hänet opettajaksi Norvajärven koululle Rovaniemen maalaiskuntaan lukuvuodeksi 1952-1953. Kertomansa mukaan Mauri meni hoitamaan virkaansa myös seuraavana syksynä samalle koululle (tosin Maurin kirjassa puhutaan syksystä 1954, mikä ei voi pitää paikkaansa). Tällöin sitten sattui se veneonnettomuus - lienee tapahtunut lokakuun viimeisen ja marraskuun ensimmäisen päivän välisenä yönä.
  
  Näin ollen Mauri esiintyi veneonnettomuuden aikoihin omalla nimellään eikä Simo-Auli Arrana. Ero virasta tuli ilmeisesti opettajalle sopimattomasta käytöksestä (juovuksissa esiintyminen yleisellä paikalla ja jotain rähinöintiä tanssipaikalla aiemmin) sekä suorittamatta jääneestä kesäkurssista, jolta Mauri katosi ensimmäisen päivän päätteeksi Turun yöhön...
  
  Käsittääkseni Maurin, Matti Jämsän ja Veikko Ennalan keskustelut käytiin vasta näiden aikojen jälkeen ja syntyi idea hankkiutua tekaistuilla papereilla pohjoiseen opettajaksi. Simo-Auli Arra saapui Pudasjärven Pisteen koululle vasta tässä vaiheessa.
  
  On todettava myös, että "kirjailijan muistikuvia" on varsin tarpeellinen tarkennus "Suruton Sariola"-kirjan etulehdellä. Tekstistä lehahtaa kohtalainen Ballantinesin tuoksu. Kerronta on lennokasta ja imaisee lukijan mukaansa, mutta Mauri ei muista edes kirjojensa nimiä - joista tehty elokuvia - vaikka ei niitä ole kolmea enempää.
  
  Veneonnettomuudesta Mauri kirjoittaa: "Oiva Laakaa vain ei näkynyt missään. Hänet naarattiin seuraavan päivän valjettua ylös kangistuneena tönkkänä. Pahaksi meni muitten mieli.". Mauri ei puhu sananmukaisesti hukkumisesta. "Elämästä taisteltiin Norvajärvellä", otsikoi Lapin Kansa 2.11.1953. Kukaan ei liene hukkunutkaan. Ruumiinavauksessa Oiva Laakan kuolemansyyksi todettiin aivoverenvuoto. Hän kuoli ilmeisesti jo veneessä.

• ---

  Matti Nummenpää

  13.11.2021 klo 09:05
  Hyvin on Puttosella tiedot hallussa Norvajärven tapauksesta.
  
  Ote Tutkintapöytäkirjasta :
  (Eero Hyötyniemi)
  Sunnuntaina, marraskuun 1 päivänä 19353 kello 8,20 aikaan ilmoitti hovioikeuden auskultantti Eero Hyötyniemi konstaapeli Eino Rantajääskölle puhelimitse, että edellisenä aamuyönä noin kello 3,00 aikaan oli eräs mies todennäköisesti hukkunut Norvajärveen, pyytäen poliisia saapumaan Norvajärven kansakoululle.
  
  Heti ilmoituksen saatuaan Rantajääskö tiedoitti siitä allekirjoittaneelle [konstaapeli Matti Karjalainen] ja matkustivatkin allekirjoittanut, konstaapeli Eino Rantajääskö ja konstaapeli Väinö Soon Norvajärven koululle, jossa saatiin tietää, että edellisenä yönä noin kello 3,00 aikaan oli juopunut seurue ensin ryypiskeltyään Norvajärven koululla lähtenyt pienellä moottoriveneellä koulun vastapäätä olevaan Ahvensaareen. Vene oli kuitenkin kovassa vastatuulessa pimreänä yönä jostain syystä yhtäkkiä täyttynyt vedellä, jolloin siinä olleet mainitun veneen omistaja ja käyttäjä piirikasööri Raimo Miklin, kansakoulun opettaja Mauri Sariola, hovioikeuen auskultantti Kai Ohma, maanviljelijä Toivo Vanhatapio ja pienviljelijän poika Oiva Laaka joutuivat veden varaan. Kaikki muut pelastuivat, mutta viimeksimainittu Laaka, jonka veneeseen tulosta ei edellämainituista miehistsä kukaan pudeensa mukaan ollut tietoinen ollenkaan, hukkui ja löydettiinkin hänen ruumiinsa poliisin ja kyläläisten toimittamassa naarauksessa 1/11 -53 noin kello 15,50 aikaan suunnilleen siitä paikasta, jossa vene oli miesten puheen mukaan täyttynyt vedellä.
  
  Mauri Sariolan Tutkintapöytäkirja
  
  K.O. asiasta kuultuna kertoi tuttavansa Miklinin, Ohman ja Hyötyniemen tulleen asuntoonsa 31/10-53 noin kello 16,30 aikaan, jossa viivyttyään vain hetkisen menivät koulun vastapäätä olevaan Aahvensaareen, jossa Miklinillä oli kalamaja. Noin tunti tämän jälkeen olivat kertoja ja opettaja Anja Vartiainen käyneet edellämainittujen miesten luona Miklinin majalla, jossa kahvit juotuaan palasivat takaisin, koululle, jossa vaatteet vaaihdettuaan menivät jalkaisin Norvajärven maamiesseuran talossa vietettyihin tanssi-iltamiin Toivo Vanhatapion ja Kyllikki ja Jorma Laakan kanssa yhdessä, Oiva Laakan ollessa jo tansseissa melkoisesti juopuneena. Ehdittyään olla tansseissa noin tunnin tai pari, olivat Miklin, Hyötyniemi ja Ohma saapuneet tansseihin Miklinin autolla huomaamatta yhtään, että he olisivat olleet väkijuomia nauttineita, Jonkun ajan kuluttua lähtivät Miklin, Ohma ja Hyötyniemi ensinmainitun ohjaamalla autolla koululle. Kohta tämän jälkeen kun kuultava ja Vanhatapio olivat palaamassa huveista koululle, tulivat Miklin ja Ohma koululle johtavan tien risteyksessä vastaan ja kertoivat vieneensä Hyötyniemen nukkumaan palaten hekin takaisin koululle. Noin puoli tuntia tämän jälkeen eli vähän jälkeen puolen yön oli Oiva Laaka saapunut kertojan asunnolle livahtaen kuultavan käden alta sisälle ovea aukaistaessa, vaikka kertoja ei hänen saapumisestaan oikein pitänytkään kun Laaka oli niin kovasti juovuksissa. Seurustelun jatkaessa nautittiin jonkinverran väkijuomia m.m. kertojalla ollut Karjala viinipullo, jonka ohella keskusteltiin sotamuistoja ja väännettin kättä ym. Noin kello 2,00 - 3,00 tienoissa aikamäärää tarkemmin muistamatta oli päätetty lähteä moottoriveneellä saarteen ja rantaan laiturin luona olleen moottoriveneen luokse mentäessä oli ollut hyvin pimeä. Täällä oli Miklin moneen kertaan varoittanut veneeseen tulemasta enempää kuin 4 henkilöä ja samalla oli ehdotettu Laakaa jäämään pois matkasta luvaten seurue kohta palata takaisin koululle. Kuultavan muistaman mukaan oli veneen keula ollut rantaan päin ja siihen menty siinä järjestyksessä, että Miklin, joka ryhtyi moottoria käyttämään meni ensimmäisenä moottorin luokse ja toiset perästä kertojan joputuessa istumaan veneen keulassa jalat hajallaan olleen Ohman jalkain väliin kummankin kasvot veneen perään päin. Vanhatapion ja Laakan muistelee istuneen kertojasta veneen perään päin. Mootorin lähtiessä käyntiin ja veneen ehtiessä kulkea jonkun matkaa oli kertojan takana veneen keulassa ollut Ohma ilmoittanut vettä tulevan veneeseen, pyytäen venettä käännettävksi rajntaan päin. Tällöin oli vettä ollut veneessä jo niin runsaasti, että kertojakin istui vedessä ja täyttyikin vene tämän jälkeen silmänräpäyksessä vedellä. Ohman hypättyä siitä ensimmäisenä ja lähtiessä uimaan niemen kärkeä kohden, hyppäsi kuultava perästä alkaen uida Ohman perästä päästenkin rantaan ennen häntä, jolloin myöskin Vanhatapio tuli hetken kuluttua turkki päällä ja hivuttautuivat kaikki koulun saunaan, jonne Miklinkin jonkin ajan kuluttua saapui. Saunassa lämmiteltäessä oli tullut puheiksi, että olikohan Laaka ollenkaan mukana ja että mihin hän on joutunut. talonmies Eskelinen, joka oli pelastanut Miklinin uponneen ja kaatuneen moottoriveneen päältä, oli ilmoittanut ettei hän etsikselyistä huolimatta ole Laakaa mistään löytänyt vaikka oli ympäri rantoja häntä etsinyt, uskoivat kertoja, Miklin, Vanhatapio ja Ohma hänen hukkuneen veneen täyttyessä vedellä ja sen kaatuessa ylösalaisin. Tämän jälkeen oli Eskelinen kaikkien pyynnöstä hakenut Milinin majalta vinetto ja pöytäviinapullon, josta kaikki nauttivat vilustumisen estämiseksi. 1/11-53 aamulla oli Hyötyniemi ilmoittanut puhelimitse Laakan mahdollisesta katoamisesta tai hukkumisesta poliisille, joiden toimittamassa naarauksessa Oiva Laakan ruumis löytyikin samasta paikasta, johon vene oli uponnut, Veneen uppoamisen katsoo kuultava johtuneen sen liian painavassa lastissa olosta kovassa aallokossa.
  Vielä selitti kuultava, että siitä huoimatta että kaikki veneessä olijat olivatkin sen upotessa melkoisesti juovuksissa, ei kukaan ollut varomattomalla liikehtimisellään ei edes seisomaan nousemisellaan aiheuttanut veneen kaatumista, vaan upposi se kuten edellä jo mainittu liian painavassa lastissa olleena.
  
  MS - Int
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  8.1.2023 klo 20:13
  Mikä on tuo kappale, jonka Henry Theel vetäisee satuttavastI: "Syysilma huokuu hallojaan ja kedot kellastuu; pudottaa lehdet oksiltaan mun nuoruuteni puu...”, kun Susikoski paljastaa majuriutensa tanssipartnerilleen? Ei ole sattunut korviini. Jos lukupiiriläisillä on tietoa kappaleesta, olisin kiitollinen.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  9.1.2023 klo 03:15
  "Se olikin ihan supisuomalainen kappale. Puhuttiin ensin punaisista pihlajanmarjoista ja kurkiauroista. Ja sitten Henry Theel vetäisi satuttavasti." (Susikoski ahtojäissä s. 67).
  
  Melkoisen pähkinän Magisteri heittikin! Tuossa missä puhutaan punaisista pihlajanmarjoista ja kurkiauroista on ilman muuta kyseessä "Syyspihlajan alla", säveltäjä Arvo Koskimaa ja sanoittaja Veikko Virmajoki, joka oli oikealta nimeltään Arvo Kalliola - kirjan "Lihan okaat" tekijä ja siitähän väsättiin elokuva "Riihalan valtias". Tuollaisia sanoja, joita Mauri mainitsee, ei kappaleessa kuitenkaan tiettävästi ole. Yleensähän tanssitaan kaksi valssia perätysten, joten ensimmäinen kappale oli siis "Syyspihlajan alla" ja toisella valssilla "syysilma huokui hallojaan".
  
  Tai todennäköisimmin ei. Susikosken ajatus harhailee tanssin aikana muissa asioissa ja sen huomaa daami Helene Schuhmacherkin, joka epäilee Susikosken suorittavan ikävää velvollisuutta hänen kanssaan tanssiessaan. Näyttää siltä, että toista valssia Susikoski ei Helenen kanssa tanssikaan vaan istuu pöytään ja pistää Coltin palamaan.
  
  Tarkemmin aikaisempaa tekstiä tutkittaessa selviää, että ensimmäinen valssi oli "Yli aaltojen" ja sen Susikoski tanssi Ludmila Kotovin kanssa. Mainitaan myös jäänmurtajan kapteeni Charpentierin tanssineen vain avausvalssin, jolle hän haki Helene Schuhmacherin.
  
  Näin ollen olettaisin, että joko "Syyspihlajan alla" on joskus laulettu toisilla sanoilla tai sitten Mauri on runoillut mainitut sanat itse, sillä ne sopivat hyvin seuraavien sanojen tilalle: "mukaansa ei mua ottaneet ne maihin kaukaisiin, saan siivetönnä tyytyä maan kylmän kahleisiin". Eli punaisten pihlajanmarjojen ja kurkiaurojen jälkeen, kuten Mauri toteaa Henryn "vetäisevän koskettavasti". Laulun sanoitusta katsellessa ainakin minulle jää vaikutelma, että säkeistöjä on voinut olla aikanaan enemmänkin, mutta niitä on kenties karsittu, että on saatu aikaan iskelmä. Henry Theelin lauluista en ole jäänmurtajalla tanssitun valssin sanoja löytänyt.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  9.1.2023 klo 16:26
  Kiitokset Puttonen. Näinhän sen täytyy olla. ”Syyspihlajan alla” on tosin tango, sekin hämäsi, mutta sanat rimmaavat. En ole noita sanoja, joissa ”syysilma huokuu hallojaan…” löytänyt mistään. Etsintä on tosin rajoittunut YouTuben tarjontaan, mutta kuuntelin varmaan liki kymmenen versiota, joista Henry Theeliltäkin kolme. Toisaalta monestikaan laulut saavat useammat sanat ja ne, joita ei levytetä jäävät unohduksiin. Esimerkiksi Kauko Käyhkön sanoitus valssiin ”Elämää juoksuhaudoissa” löytyy vain Dallape-vihkosta ja sitäkin piti käydä katsomassa Helsingissä asti, ei tosin vartavasten.
  
  ”Syyspihlajan alla” on merkittävä kappale, taisi olla Theelin ensimmäisiä levytyksiä ja laulaja nousi heti pinnalle ja oli sotavuosista lähtien aina 1950-luvun alkuun maamme ykköslaulajia. Mielenkiintoista olivat Olavi Virran ja Theelin uran yhtäläisyydet. Theelin huippuvuosina Virta lauloi useammasta Theelin kappaleesta coverversioita ja kun Virta nousi pinnalle 1950-luvun alkupuolella, lauloi Theel covereita Virran levytyksistä ja uudelleen vielä 1970-1980-luvuilla. Molemmista yritettiin tehdä myös filmitähtiä, Virrasta vähän paremmalla menestyksellä.
  
  Theelistä kiinnostuneille voin suositella Theelin ei-biologisen pojan, Pentti Mustosen kirjoittamaa muistelmaelämäkertaa Henry Theelistä ja hänen ja pojan suhteesta. Kirja on nimeltään ”Köyhä laulaja ja laulajan poika. Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa” (Docendo 2018).

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  9.1.2023 klo 18:58
  Tangohan se on "Syyspihlajan alla". Meni myöhäisen/aikaisen ajankohdan piikkiin, että ajattelin sitä valssina ja tuo illan avausvalssi "Yli aaltojen" myös hämäsi. Sen suvaitsi tanssia jäänmurtajan päällikkökin ennen kuin jätti parketin pienemmille viskaaleille.
  
  Monilla sanoilla on samoja sävellyksiä levytetty. Venäläinen M.A. Kjuss sävelsi kappaleen nimeltä "Razbitaja zizn", jonka 1950-luvulla levytti Metro-tytöt, 1940-luvulla A.Aimo ja Dallape-orkesteri ja vielä on muitakin levyttäjiä. Näissä kahdessa mainitussa on erilaiset sanat. Kyseessä on valssi nimeltä "Murtunut elämä", tunnettu aiemmin myös nimellä "Särkynyt elämä".
  
  Nyt olisi hyvä kysymys vuosijuhlan tietokilpailuun: Kuka Susikoskea esittänyt on levyttänyt valssin "Särkynyt (Murtunut) elämä"? Kyllä ainakin intendentti tietäisi tai arvaisi, joten annan vastauksen. Hän on Sasu Haapanen, joka levytti valssin Berliinissä jo vuonna 1930 ja jälleen sanoitus on erilainen kuin kahdessa aiemmin mainitussa. Tämä löytyy googlella "särkynyt elämä sasu haapanen". Komea kuvakin on Sasusta. Hän katselee siinä valokuvaa, jossa poseeraavat Helena Kara ja Eino Kaipainen. Kuva on Toivo Särkän 1944 ohjaamasta elokuvasta "Anja, tule kotiin". Filmi tuli viime torstaina tv:stä. Tänään tuli "Totuus on armoton", joka on mielestäni paras Maurin kirjojen pohjalta tehty elokuva. Sasu Haapanen esitti Susikoskea radiokuunnelmassa "Viimeinen raketti".

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  9.1.2023 klo 20:35
  A. Aimokin on levyttänyt Murtuneen elämän kaksilla eri sanoilla, syksyllä 1940 Dallapén kanssa nopeatempoisempana, mielestäni ”oikeilla” K. Raikon (Kauko Käyhkö) sanoilla: ”Syyskeltaiset lehdet maan peittää, pitkä on päivä ja harmaa…” ja keväällä 1941 Tukholmassa Soinnulle hitaampana laulelmatyyppisenä valssina samoilla sanoilla, kun Sasu Haapanen vuonna 1930: ”Lapsi olin ma silloin…” Näissähän sanoitus on eri kohdissa sävelmää. Mielestäni ”oikeat” sanat perustelen sillä, kun meillä oli aikanaan se levy kotona. Hieno kappale.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  11.10.2023 klo 18:17
  "Kuuntelematta pitempään Susikoski lähti hakemaan. Muutamien askeliensa aikana hän ehti jo empiäkin. Hotelliravintola oli korkean luokan paikka. Tänne ei ollut puserossa ja farkuissa mitään asiaa. Ehkä ei ollut soveliasta lähteä hakemaankaan vieraasta pöydästä. Mutta eipä ollut kapteenikaan äsken epäröinyt. Hyvin kävi tämäkin. Luonnollinen, hauska hymy puhkesi naisen kasvoille Susikosken kumartaessa. Illan mittaan Susikoski kävi hakemassa häntä toistuvasti. Kävi selville, että nainen oli hammaslääkäri, eronnut rouva ja asui yksin. Muuta ei tarvittukaan.".
  
  Oli siinä Leo Olavilla mukava hammaslääkärikäynti! Aamulla Susikoski "tunsi alastoman vartalon lämmön vieressään ja kuuli unisen äänen kysyvän lempeästi: - Täytyykö sinun todella jo lähteä?". Kerronpa minäkin omasta kokemuksestani ja koska tällä palstalla aiemmin eksyttiin Magisterin kanssa musiikin kiehtovaan maailmaan, niin jatkan samalla linjalla. Seuraavaksi "Laulu hammashoidon hankaluudesta" (ei herkille):
  
  On tässä maailmassa hankalaa
  joku löytää joka hampaita hoitaa
  jos löydän sellaisen en ainakaan
  lähistöltä parkkipaikkaa saa
  tuoliin kun istun täynnä kauhua
  kuulen lähestyvän myrskyn pauhua
  vaikka se onkin sylki-imuri
  tiedän siihen tukehtuvani
  
  Hirvittää ientaskumittarit
  peilit puustit atulat sondit
  ennen kuin pääsen hammaskivistä
  siitä siihen etten livistä
  kruunut implantit ja sillat hiljaiset
  mitä vielä kohta kiljaiset
  juurihoito perin juurin masentaa
  mainoshymyn rahalla vain saa
  
  Takaraivo tuoliin tiukkaan painautui
  ja sormet käsinojiin pusertui
  turbiinipora sillä kädessä on, hui
  ylävartaloni hiessä ui
  pelkoani suojalasit suojasi
  jo silta kaartui veri kohahti
  visa vinkui sitten uuden ajan sain
  se oli kolmen vartin kidutus vain!

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »