Lukupiiri

Leo Olavi Susikoski - millainen hän oli. Osa 1.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  16.2.2022 klo 11:49
  Ajattelin hieman hahmotella henkilökuvaa rikostarkastajastamme, sellaista kun ei ole kovin kattavasti tehty. Sen verran pitkä tuli tarkastelusta, että pakko se on luettavuuden vuoksi jakaa kolmeen osaa. Ensimmäinen niistä siis tässä.
  
  Leo Olavi Susikosken henkilökuvaa on tutkittu tieteen tasolla ainakin kerran: Tuija Kallio on tehnyt aiheesta pro gradu -tutkielmansa vuonna 2016 Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen laitoksella nimellä 'Mauri Sariola suomalaisen poliisiromaanin pioneeri', jossa ss. 26-50 käsittelevät rikostarkastajan henkilökuvaa (löytyy muuten googlaamalla netistä). Itse en samanlaiseen tutkimuksellisuuteen ole pyrkinyt, enkä sitten ihan samoihin lopputuloksiin Kallion kanssa ole päätynytkään. En näitä eroavaisuuksia kumminkaan ryhdy luetteloimaan. Suurin ero syntyy kuitenkin jo siitä, että perustan päätelmäni kaikkiin Susikoski-dekkareihin ja muutamiin novelleihin ja jatkokertomuksiin, kun taas Kallio on käyttänyt lähteenä 11 nimeämäänsä Susikoski -dekkaria + yhtä novellikokoelmaa. Joten otosten laajuudessa on melkoinen ero.
  
  Susikosken ikää ei ole täysin yksiselitteisesti ilmaistu, siitä voi esittää useampia tulkintoja. Vahvin on kuitenkin mielestäni päätelmä, että koska hänen parinkin romaanin perusteella mainitaan olleen kesällä -44 torjuntataistelujen aikaan 21-vuotias, on hän syntynyt joko loppupuolella vuotta -22 tai sitten alkuvuonna -23. Oletuksena voinee pitää, että kunkin kertomuksen tapahtumat sijoittuvat joko teoksen julkaisu- tai sitä edeltäneeseen vuoteen, joten miehen kulloinenkin ikä määrittyy näiden vuosien mukaan. Mainittava kyllä on, että 1957 ilmestyneessä kertomuksessa 'Revontulet eivät kerro' hänen mainitaan olevan 32 -vuotias, ja saman ikäinen hän on vielä vuonna 1959 ilmestyneessä kirjassa 'Susikoski ottaa omansa'.
  
  Leo Olavi oli keskimittoja selvästi kookkaampi, muistaakseni hänet jossain mainittiin n. 190 cm pituiseksi ja n. 90 kg painoiseksi. Iso, mutta aika normaalivartaloinen herra siis. Nuo mitat eivät ilmeisesti vuosien mittaan juurikaan muuttuneet. Tumma tukka, harmaat silmät, kapeahkot kasvot ja hieman ulkonevat korvat. Hampaat hyvin hoidetut ja hiukset aina moitteettomasti leikatut ja hoidetut. Samoin kynnet. Terveys oli pelkkää rautaa, milloinkaan hän ei sairastellut tai edes tapaturmaisesti loukkaantunut, kerran vain sai ampumahaavan virantoimituksessa olkapäähänsä. Ainakin kerran hän tosin tekosyyllä hakeutui lääkäriin, viehättävän naistohtorin vuoksi vain silloinkin. Mitään kroonisia sairauksia hänellä ei tietenkään ollut ja kunto oli muutenkin erinomainen, vaikka missään ei käy ilmi, että hän olisi sitä kuntoilemalla, ruokavaliolla tai muutenkaan elintapojaan säätelemällä hoitanut. Ulkosasunsa suhteen hän oli pedantti, pukeutumisessaan seurasi muotia ja ylsi jopa pieneen keikarimaisuuteen: solmion piti aina olla prikulleen ajanmukainen ja oikein solmittu, ja arkikäyttöön varattuja pukujakin roikkui kaapissa toistakymmentä, vähintään jokaiselle arkipäivälle omansa; juhlavampaan käyttöön varattuja oli sitten vielä näiden lisäksi. Värejä hän ei värikylläisellä 70-luvullakaan pelännyt, ei paidoissa eikä solmiossa, mutta niiden tuli olla tarkkaan harkittuja ja tilanteeseen sopivia. Hyvin harvat oliat ne hetket, jolloin hän käytti jotain muuta asua kuin pukua, ainakaan työtehtävissään. Muita ihmisiä hän arvioi pitkälti näiden pukeutumisen perusteella.
  
  Leo Olavin koti- ja sukulaisuussuhteet jäivät löyhiksi ja etäisiksi. Hän oli kotoisin Etelä-Hämeestä, ja kotitila oli suuri: 110 viljeltyä ja 400 metsähehtaaria. Sisaria hänellä oli yksi kansakoulunopettajana työskentelevä; veljiä mainitaan ensimmäisessa romaanissa 'Laukausten hinta' v. 1956 olleen useampia ja heistä koulutetun "herroja", mutta myöhemmin näiden määrä putoaa yhteen. Velimiesten ammatit ja elämänvaiheet eivät tulleet missään yhteydessä esiin. Vanhemmista ei kerrota oikeastaan sanallakaan. Perhe ei esiintynyt missään kertomuksessa, ja se jäikin hädin tuskin maininnan varaiseksi. Muista sukulaisista muistaakseni esiintyvät joku tätä ja/tai eno parissa tarinassa, ensimmäisen autonsa sankarimme joka tapauksessa osti käytettynä lääkärienoltaan - tai olisiko tuo ollut setä? Kovin vähäistä siis joka tapauksessa oli poliisimiehemme yhteydenpito sukulaisiinsa. Yhtä vähäiseen osaan jäivät ystävät, oikeastaan ketään tällaiseksi mainittavaa hänellä ei edes missään vaiheessa ollut. Tuttuja sen sijaan riitti vaikka miten, lähes jokaisessa tarinassa tapahtumiin ilmaantui joku opiskelu-, sota- tai työuralta tuttu henkilö. Mutta poikkeuksetta nämä kaikki häipyivät kuvasta yhden tarinan myötä, mitään pitkäaikaista sijaa ei kukaan heistä saanut Susikosken elämän käänteissä. Useammassa tarinassa esiintyi kyllä uskollinen apulainen komisario Lieksa, mutta ilman mitään selittelyjä hänkin sitten jossain vaiheessa katosi kokonaan tarinoista. Eikä hän oikeastaan niin ystävä ollutkaan, pitkäaikainen työtoveri vain.
  
  Leo Olavi pysyi naimattomana koko ikänsä. Yhtään vakavampaa naissuhdetta hänellä ei ollut; hän ei oikein osannut kai erottaa ihastumista ja rakastumista. Ja jopa ujostelikin naisten seurassa vielä aikamiehenäkin. Kovin sujuvan oloisesti eivät monetkaan kohtaamiset naisten kanssa häneltä menneet. Naismakunsa oli kyllä vaihteleva, muodokkaista tummaveriköistä hentoihin punapäihin, ei vain niihin Maurin itsensä suosimiin kapeanilkkaisiin uhkeihin blondeihin rajoittuen. Ja jonkinlaista sivistystasoa hän myös naisissa arvosti, lääkärit tuntuivat olevan erityisesti hänelle mieluisaa seuraa. Muutama vakavamman oloinen naistuttavuus toki vuosiin mahtui, mutta mikään niistä ei ulottunut tarinasta toiseen. Leo Olavi oli siis epäilemättä kovin vaativainen naistensa suhteen, vaikka tarkasti eivät hänen kriteerinsä lukijalle auenneetkaan. Kovin raskaasti hän ei tainnut naimattomuuttaan loppujen lopuksi ottaa, mutta parisen kertaa hänessä oli asian vuoksi jonkinlaista haikeutta havaittavissa. Yhden illan "kaatoja" ei Mauri paljon kuvannut, mutta toki sellaisiakin matkan varrelle useampia sattui. Nuoruusvuosinakin oli tyttöjä Harley-Davidsonin takatarakalle tiettävästi mukavasti riittänyt. Leo Olevin avioliittokäsitys jää lukijalle aika epäselväksi ja "utuiseksi", mutta epäilyksettä hän katsoi naisen olevan tuon suhteen joustava ja vakaa osapuoli. Lapset eivät hänen maailmassaan saaneet minkäänlaista sijaa, hän ei näihin käytännössä juuri huomiota kiinnittänyt.
  
  Mikään varsinaisesti rikas hän ei ollut, varakas kyllä sillä tavoin, mitä kohtuullisen hyväpalkkaisessa valtion virassa oleva poikamies saattoi olla. Autot olivat hyviä, mutta eivät mitään loistoautoja. Asumismuoto oli koko ajan kerrostalo, asunto vain ehkä vähän suureni ajan myötä ja löytyi hyvältä paikalta Helsingistä, mutta ei sekään mikään loistolukaali missään nimessä ollut. Kesämökkiä hän ei omistanut ja muusta varallisuudesta kertomukset vaikenevat. Hän oli tarkka rahankäytössään, mutta ei ehkä kuitenkaan korostetun säästäväinen saati pihi, tai ainakin tuo säästäväisyys kohdistui aika valikoivasti. Hän kulutti ilmeisen rohkeasti rahaa ainakin matkustamiseen, arkipäivän ruokailuunsa, pukeutumiseensa ja autoihinsa. Eikä se rannekellokaan mikään huoltoasemalta ostettu saanut olla, ja kalvosinnappienkin piti olla näyttävät. Jos tähtäimessä oli erityisen tavoiteltava lady, aukesivat kukkaron nyörit jopa kalliin illallisen tarjoamiseen tälle - vaikka rahanmeno mieltä saattoi hiukan riipoakin...
  
  Poliittisesti Susikoskemme ei ollut mitenkään intomielinen eikä luultavasti edes sitoutunut. Porvari hän epäilemättä ajatusmaailmaltaan oli, mutta ei tätä kannoittumistaan juuri sanallisesti ilmaissut. Enemmänkin se tuli ilmi elämäntapojen ja -valintojen välityksellä. Puoluekantaansa hän ei missään ilmaissut, varmaankin kokoomus oli lähinnä sitä? Vai olisiko ollut liberaali?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  27.2.2022 klo 01:19
  Nyt alkaa tulla sellaista tekstiä, että tähän aion paneutua ajan kanssa. Kun kyse on kaikkein keskeisimmästä henkilöstä, teksti tulee tarkistaa käyttäen ankarinta tarkkuutta. Aion kyseenalaistaa maininnan, että Susikoski ei ollut pihi mies. Minusta oli. Kuka löytää maininnan että Leo Olavi Susikoski olisi maksanut edes omia, saati muiden juomia? Arvostan suuresti tätä Susikosken elämänkertaa. Huonoa en vaivaituisi lukemaan, saati kommentoimaan.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  27.2.2022 klo 08:20
  Eikös jossakin kirjassa Leo Olavin kerrottu muistuttavan kasvoiltaan hiukan Eduard Dietliä. Voin kyllä muistaa väärinkin.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  27.2.2022 klo 11:07
  "Poliisimiehet olivat syöneet päivällisen. He istuivat edelleen samassa rauhallisessa pikku ravintolassa, mutta heidän ajatuksensa eivät olleet sopusoinnussa ympäristön viihtyisyyden kanssa. Kun kahvi tuotiin, Susikoski ehdotti: - Otetaanpa yhdet konjakit. Minä tarjoan.
  Lieksa hämmästyi syvästi. - Mistäpäin nyt tuuli puhaltaa?
  -Ei mistään. Tuli vain mieleen. Jos se liike vaikka kirkastaisi ajatuksia. Eihän tästä kuitenkaan näytä tulevan mitään.
  Lieksa myöntyi ja murahti: - Oikeuden ja kohtuuden mukaan pitäisi valtion maksaa tämä päivällinen. Tässähän on puhuttu koko ajan ammattiasioita.
  - Sitä saat kyllä odottaa, ennusti Susikoski. - Kohtahan ne on söhlineet tämän maan asiat niin, ettei ole edes palkkoja maksaa. Eikä meitä sitä paitsi estä mikään lähtemästä vaikka kotiin nukkumaan." (Revontulet eivät kerro, 1957 sivu 150).
  
  Ainakin tässä tapauksessa Susikoski lupasi tarjota konjakit työkaverilleen. Miehet olivat jo ennen päivällistä istuneet samassa ravintolassa työpäivän jälkeen ja tarjoilija oli kiidättänyt poliisiupseereille "kaksi sopivan kylmää Lahden erikoista". Siinä olen kyllä nimimerkki ukkelon kanssa samaa mieltä, että yleensä Susikoski oli raha-asioissa pihi sekä mielellään söi ja joi hyvin, kun vaan toiset tarjosivat.
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  27.2.2022 klo 13:48
  Tässä erinonmaisen kuvaavassa kohtauksessa Susikoski näyttäytyy leppoisana pomona, joka lupautuu tarjoamaan. Sariola ei kerro kuka tuonkin laskun lopulta maksoi.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  6.3.2022 klo 02:30
  Kokemuksieni perusteella, Mauri Sariola teki hyvän ratkaisun jättäessään rötösten selvittelyn poliiseille ja ei tehnyt Susikoskesta epäuskottavaa yksityisetsivää. Kun oma kokemus poliiseista rajoittuu vain pariin putkareissuun ja nekin yli 50 vuotta sitten, totean vain että poliisit toimivat tilanteen edellyttämällä tavalla.
  
  Jotain tolkkua toivoisin siihen, että jopa itsestään selvissä tapauksissa ratkaisut siirtyvät hovioikeuteen , kun viran puolesta verovaroilla kustannettu edunvalvoja kehottaa rysän päältä kärynnyttä rosvoa valittamaan.
  

• ---

  Pekka Pajuoja

  30.4.2022 klo 23:51
  Susikoski jäi mielestäni aikaa harmaaksi henkilöksi. Mietin kuinka värikäs henkilö oli kirjoittaja- Olisin toivonut enemmän luonnehdintaa hänen luonteestaan. Ehkä tarkoitus olikin jättää hänet lukijoilleen arvoitukseksi.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  8.5.2022 klo 03:43
  Mauri Sariola teki Susikoskesta tosikkomaisen ja huumorintajuttoman poliisiupseerin irvikuvan. Siis, aivan toisenlaisen kuin kirjoittaja itse. Alter egoksikin psykologiaan perehtyneet rikostarkastajaa kutsuisivat.
  
  Omakohtaista kokemusta nimikkokirjailijastamme on vain yhden puhelun verran, mutta kun shakki oli mattia vailla ja kun itsekin olin juovuksissa, en kehdannut soittaa uudelleen ystävällisestä vastauksesta huolimatta.
  
  Luettuani lähes koko tuotannon, monet useasti, hyllyssäkin 50 kirjaa, sanoisin, että kyseessä on tavattoman hauska ja silti hienotunteinen kirjoittaja, parhaimmillaan päiväkirjoissaan: Parempi kertarutinakuin kuin ainainen kitinä ja Hyvästi Sammatin kuu, jotka hakevat vertaistaan suomalaisen kirjallisuuden historiassa ja samalla luonnehtivat kirjoittajaa omin sanoin.
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  26.7.2022 klo 21:03
  Kertomus 'Susikoski ja Lentävä Hollantilainen' ei ole tällä keskustelupalstalla juuri kehuja kerännyt. Eikä se kovin kummoisten kehujen arvoinen aikaansaannos olekaan, mutta siitä löytyy melkoinen määrä rikostarkastajamme henkilökuvaan liittyviä, suurimmalta osin Maurin tuotannossa ainutkertaiseksi jääviä yksityiskohtia, jotka valitettavasti jäivät miehestä kirjoittelemani henkilökuvan ulkopuolelle. Täydennänpä siis kirjoitelmaani:
  S.201:Leo Olavin ulkomuoto: mustat tuuheat hiukset, tummat kulmakarvat, harmaat soikeat silmät. Suora nenä, leveähkö lujapiirteinen suu ja kulmikas leuka.
  S. Luonteeltaan ainakin alamaailman väki piti häntä kylmänä, välinpitämättömänä ja ivallisena.
  S. 176: lauluääni ei hänellä ollut niitä parhaimpia, mutta nuottikorva oli paikallaan
  S. 171: Leo Olavilta ei venäjän kieli sujunut, vaikka Mauri hänet mielellään melkoiseksi kielimieheksi muovasikin.
  Ss. 136, 138, 230: isoäiti oli hänelle lapsena tärkeä
  S.203: hän oli pikkupoikana partiossa ja suoritti myös uimamaisterin tutkinnon (s.267).
  S.138, 145: Leo Olavin isoisän isä työskenteli pehtoorina Aurora Karamzinin kartanossa Träskendassa, mutta jätti vaimonsa ja seitsemän lastaan ja häipyi Amerikkaan 1872.
  S. 139, 140-145: Syynä lähtöön oli ainakin osittain se, että hänen vaimonsa oli ilmeisesti viettänyt yön keisari Aleksanteri II:n kanssa tämän vieraillessa kartanossa. Yön seurauksena saattoi syntyä toiseksi nuorin lapsi Olof, joka myös sittemmin karkasi perheeltään Amerikkaan. Leo Olavi polveutui tästä Olofista. Eli rikostarkastajamme saattoi olla keisarillista sukua!!! Ilmeisesti Leo Olaville läheinen isoäiti oli siis tämän Olofin Suomeen jääneitä lapsia. Vai oliko peräti hänen vaimonsa? Kertomus on tässä kohdin aukollinen. Merkittävää on, että tässäkään kertomuksessa ei Mauri sanallakaan valaise Leo Olavin vanhempien henkilökuvaa tai -historiaa.
  Mutta korkeaa syntyperää sankarimme siis mahdollisesti oli. Kuinkas muuten.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  26.7.2022 klo 21:52
  Nyt on lapsuudesta erittäin haitaria muistoja. Liittyykö Aurora Karamzin jotenkin Maurin kirjoittamaan TV-sarjaan Timantti? Sarjaa ei taida enää löytyä mistään. Muistan myös sen, kun pääroolissa poliisina oli Eero Pikkarainen ( mm. Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvan vääpeli), niin jotkut luulivat hänen olevan itse Mauri. Jotain samaa ulkonäössä olikin, mutta Mauri taisi olla päätä pitempi?

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  9.10.2022 klo 08:16
  Tuija Kallion gradu löytyy tosiaan osoitteessa: trepo.tuni.fi ja hakusanaksi vaikkapa Susikoski tai Sariola. Sitten voi vasemmalta avata tiedoston.
  
  Yhdessä olennaisessa asiassa Kallio haparoi melko pahasti. Hän mainitsee Susikosken syntymävuodeksi, ensimmäisten kirjojen ilmestymisen ja niissä mainitun Susikosken iän (32) perusteella, noin vuoden 1927. Tuon ikäiset eivät olisi ehtineet sotaan, joitakin kotirintaman valvontatehtäviä lukuunottamatta. Kyllähän Maurin tuotantoon tarkemmin tutustuneille pitäisi tämän olla selvä. Susikoski-kirjoissa kuitenkin palataan sota-ajan tapahtumiin melko usein, vaikkei Susikosken sotatie olekaan kovin johdonmukainen eri kirjoissa.

• ---

  nimimerkki

  Sarioloita lukenut

  3.6.2023 klo 19:59
  Jos on lukenut Rotat pois laivasta! -teoksen, niin siinä viitataan moneen kertaa Susikosken osallistumiseen sotaan, sodan lopulla vieläpä joukkueenjohtajana. Tämä rajaa Susikosken myöhäisimmän syntymäajan 20-luvun alkupuoliskolle, todennäköisimmin välille 1922-24.

• ---

  Matti Nummenpää

  10.7.2023 klo 10:36
  
  Meitä on muitakin hyvän kirjallisuuden ja Mauri Sariolan ja Olavi Susikosken ystäviä.
  Oheisesta linkistä pääsee "Hämäläisittäin" blogiin.
  
  Löysin Mauri Sariola-seuran sivuston etsiessäni tietoa kirjailijasta. Asun itse Hämeenlinnassa ja kirjoitan blogia "Hämäläisittäin", jossa teen tutkimusmatkoja lähimaisemiin ja tutustun hämäläiseen kulttuuriin ja historiaan.
  
  Julkaisin äskettäin kirjoituksen liittyen erityisesti Susikosken hahmoon. Mikäli teillä on kiinnostusta lukea, tässä linkki: https://hamalaisittain.com/2023/07/07/hameen-james-bond/
  
  Mukavaa kesää!
  
  Terveisin
  Eeva Samela

• ---

  nimimerkki

  Sarioloita lukenut

  14.7.2023 klo 21:49
  En itse ole lukenut kuin ehkä puolet Sariolan tuotannosta, etupäässä Susikoskia. Siitä huolimatta olen pannut merkille muutamat henkilöhahmotyypit, jotka toistuvat teoksesta toiseen. Naishahmona esiintyy täyteläinen, korkeapovinen, kapeauumainen ja pitkäsäärinen tummaverikkö Sariolan termeillä kuvattuna. Sitten on vanha, itara, ahne ja häijy rahanlainaaja, muutama pelihimon riivaama, valeopettaja, tekopyhä saarnaaja, joka ei itse elä kuten saarnaa, rehti ja reilu sodassa ja siviilielämässä ansioitunut mies, nuo noin ensiksi mieleen tulevina tyyppeinä.
  
  Varmaan muilla on tullut mieleen muitakin stereotyyppisiä hahmoja Sariolan tuotannossa?
  

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »