Lukupiiri

Susikosken kuuma loma

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  6.7.2022 klo 19:32
  Sariolan tuotanto alkaa olla luettu vähintään kertaalleen, mutta aina vaan tuntuu lukematontakin materiaalia löytyvän. Nyt tuli tämmöisistä ennen lukemattomista tutustumisvuoroon 'Susikosken kuuma loma', jatkokertomuksesta romaaniksi jalostettu, Viihdeviikarien vuonna 1983 julkaisema teos. Tietoa siitä, milloin ja missä julkaisussa tuo alkuperäinen jatkokertomus on aikoinaan ollut, minulla ei ole.
  
  Kyseessä on eloisa kuvaus Mallorcalle suuntautuneesta seuramatkasta. Susikoski ajautuu hieman vastentahtoisestikin "ulkojäsenenä" erään firman johtoryhmästä koostuvaan matkaseurueeseen, jonka sisäiset jännitteet purkautuvat kertomuksen puolivälin jälkeen surmatyönä. Asetelma on tuttu muutamasta muustakin Maurin poliisikertomuksesta, ja kovin ovat tutun oloisia johtoryhmän jäsenten henkilötyypitkin. Samoin ryhmän ristiriitojen luonne ja motiivit. Kertomuksen ansio lepää ilman muuta eloisan matka- ja miljöökuvauksen varassa, Mauri on siinä omimmalla alueellaan. Kerronta on sujuvaa, jonkin verran löytyy painovirheitä kuten Viihdeviikarien tuotteissa tuppasi olemaan. Jonkin verran jäi kyllä mietityttämään, onnistuisiko väkivaltaan perehtymättömän naisihmisen taidoilla ja voimilla työntää matkamuistoksi tarkoitettu ja sellaisena ostettu toledolaistikari tukevan miehen niskaan kuolettavalla voimalla. Itsellänikin tuollainen tikari on, 90-luvulla Toledosta ostettu, mutta ei sillä ainakaan murhatöitä tehtäisi: kaunis ja koristeellinen mutta heikkorakenteinen eikä erityisen teräväkään ase. No, ehkä 60-luvun alussa riitti vielä Mallorcallakin myytäväksi tositoimiin kelpaavia toledolaistikareita... Leo Olavin seurueessa sellainen valikoitui jokaisen matkamuistoksi, mikä ei rikoksen selvittämistä suinkaan helpottanut.
  
  Tarina sijoittuu kaikesta päätellen Maurin poliisiuran alkuvuosiin. Hän on arvoltaan vielä varanotaari (s, 23), toisaalta hän on jo poliisitarkastajan virassa KRP:ssä (s. 125). Hieman tutkimustyötä tekemällä päättelin tapahtumien siis sijoittuvan vuosiin 1961-1963, vaikka tästä ei mitään varsinaista mainintaa itse kertomuksessa olekaan. Rikostarkastajaksihan hänet nimitettiin v. 1961, lainopin kandidaatin paperit Mauri mainitsee hänen saaneen muistaakseni jossain vuoteen 1963 sijoittuvassa tarinassa. Seuramatkailu ei joka tapauksessa vielä tuolloin ollut mikään koko kansan huvi, Kalevi Keihänenkin kai vasta aloitteli matkanjärjestäjän uraansa. Mutta tämän matkan maksoikin firma, viime kädessä siis sen öykkärimäinen ja käytöstavaton joskin liiketoimissaan taitava ja menestynyt omistaja. Varsin tuttu hahmo tämäkin Maurin tuotannossa.
  
  Pari Susikosken henkilökuvaa täydentävää tietoakin kertomuksesta löytyy. Mauri ei oikein ole osannut päättää, miten suuresta perheestä sankarimme on lähtöisin. Jossain varhaisimmassa dekkarissa hänellä mainitaan olleen useita veljiä, toisessa yksi kansakoulunopettajana työskentelevä sisko, mutta tässä kertomuksessa Mauri jättää hänet vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Molemmat vanhemmat ovat kuolleet jo vuosia aikaisemmin (s. 125). Asuinpaikka miehellä on Pohjois-Haagassa, kerrostalokaksio, mikä kyllä mainitaan jossain varhaisimmista dekkareistakin.
  
  Ja sitten pari irtohuomiota:
  
  s. 83: maurismi: yksityisetsivät saavat taas kuulla kunniansa, heidän työtään ei rikostarkastajamme osaa pätkääkään arvostaa. Tässä suhteessahan hän leppyi vasta aivan viimeisissä dekkareissaan, ja niistäkin vain yhdessä.
  
  s. 94-95: matkan selvänä kohokohtana olleen luolakonsertin Mauri kuvaa merkillisen lyhyesti ja jopa valjusti. Hyvä että lukija edes huomaa. Tälle ohjelmanumerolle olin odottanut perusteellisempaa ja latautuneempaa kuvausta.
  
  ss. 24,35: Mauri harrastaa herkullista itseironiaa: Susikoskea harmittaa "eräs kirjailija, joka hitonmoisen liioittelun ja arkisten asioiden värityskyvyn avulla" on sepittänyt hänestä tarpeettoman määrän tarinoita ja aiheuttanut hänelle turhaa kuuluisuutta vaivaksi asti. Mukavan kekseliästä huumoria, vähän samalla tapaa kuin Veikko Huovisen 'Veitikassa', faktaa ja fiktiota sekoittaen.
  
  Tämä oli tämmöistä perussariolaa. Kerralla luettavaa. Ansiot ilman muuta miljöö- ja matkakuvauksessa, itse rikostarina ei mitenkään "koukuttava". Mitään erityistä jännityksentapaista en tätä lukemalla tavoittanut. Arvosanaksi annan Sariola-asteikollani 6 ½.

• ---

  Matti Nummenpää

  8.7.2022 klo 18:38
  "Susikosken kuuma loma" on ilmestynyt Seura -lehdessä nimellä "Murha Mallorcalla" numeroissa 31-37 vuonna 1959
  
  "Kuuma loma" taas on imestynyt Seura -lehdessä numeroissa 30-35 vuonna 1958.Sen on julkaissut Viihdeviikarit nimellä "Susikosken palapeli".
  
  MS - int

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  8.7.2022 klo 20:50
  Lukaisin Shuhin viestin innoittamana jo hyllyyn unohtuneen, itseltä lukemattoman kirjan. Olin näemmä ostanut sen Punaisen ristin kontista eurolla. Kyllä se sen arvoinen kuitenkin oli. Alkuperäinen hinta oli vuonna 1983 ollut 19 markkaa eli nykyrahassa 7,80€.
  
  Kansikuva selvää kioskikirjallisuustasoa. Ajattelin sen olleen kopio jostakin ulkomaisesta kirjasta, joita tuolloin ilmestyi pilvin pimein. Kirjan lukemattomat hypätkää loppukappaleen yli suoraan seuraavaan kappaleeseen. Kansikuva paljasti hoksaavalle lukijalle murhaajan. Kannen uhri ei muistuttanut erään jääkärikenraalimajutin mukaan nimettyä, koomillisen, jopa muodottoman lihavaa pääjohtaja Paavo Paalua.
  
  Paalu oli tyypillinen öykkärimäinen nousukasjohtaja, haukkuu matkakohteen ruokaa myöten, mutta josta insinööri Aava löytää myös tarkemmin kuvaamattomia inhimillisiäkin piirteitä. Koska Paalu on käytökseltään öykkäri ja huomattavasti puolisoaan vanhempi, on hän ja vaimonsa ja myöhemmin yksityissihteerinsä Susikosken silmiin epäsuhtaisa pari. Myöhemmin Mauri oli paljon suopeampi suuren ikäeron pareille, mikäli mies vain oli kunnon johtaja tai upseeri ja herras- ja/tai aatelismies. Tästä olen kirjoittanut ennenkin.
  
  Maurin teksteissä punakimmatkin tyypit kalpenevat joutuessaan kovan paikan eteen. Myyntipäällikkö, maisteri Sorosta kuvataan juopon näköiseksi, nenän seutuvilla on katkenneita verisuonia, mutta joutuessaan härkätaistelua katsoessaan pääjohtaja Paalun raivonpurkauksen kohteeksi, hänen kasvonsa menettivät sekunnissa TERVEEN VIINANPUNANSA ja muuttuivat harmaiksi. Kyllähän toisessakin Maurin tekstissä ”tuliliemen tuttavan ” nenä punoitti tummansinisenä. En kuitenkaan luonnehtisi viinanpunaa terveeksi. Tämäkin kuitenkin lienee Maurilta tilattuna juttuja, jotka Maurin mielestä oli tehtävä ja jäivät ehkä lopullista viimeistelyä vaille.
  

• ---

  nimimerkki

  Vasta vanhana Sariolan löytänyt

  16.7.2022 klo 18:11
  Erinomaista matkakuvausta Mallorcalta ajalta ennen suurinta massaturismia ainakaan Suomesta. Matti Nummenpään tietämän mukaan alkuperäinen teksti on julkaistu v. 1959. Keihäsmatkoja ja Aurinkomatkoja ei vielä ollut. Matka tehtiin Kar-Airin Convair-potkurikoneella parakkiterminaalista. Sariola olisi luonut uran myös matkakirjailijana, mutta jos olisi antautunut leimallisesti sellaiseksi, kuvaukset eivät ehkä olisi olleet yhtä eloisia kuin nyt kun ne syntyivät poliisiromaanien oheistuotteina ilman tämän lajityypin suorituspaineita. Kävin useasti Mallorcalla toistakymmentä vuotta myöhemmin. Valldemosa, P.orto Christo, Manacor, Soller, Palma Nova, Magalluf jne. ovat tuttuja juuri sellaisina kuin Mauri Ne kuvaa. Sen sijaan jännitys- l. rikoskertomuksena tarina jää latteaksi. Mauri on tehnyt monia parempiakin. Epäiltyjen piiri ei "elä" - se jää liian kaavamaiseksi. Loppuratkaisu ei yllätä. Espanjalaisen rikostutkijan kirje, siis sen sisältö, Susikoskelle on melkoinen "Deus ex machina". Loperuksesta huokuu kirjan perusheikkous - tarinan liiallinen suppeus ja kiire saada se loppuun. Kertomus painottuu alkupuolen Mallorcan kuvaukseen ja tekee sen todella hienosti. Puolivälin jälkeen tapahtuva rikos ja sen tutkinta jäävät toisarvoisen ja innottoman kuvauksen varaan ja loppuratkaisu tulee töksähtäen.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »