Lukupiiri

Joka tuulen kylvää

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  17.10.2022 klo 13:04
  En ole huomannut, että tästä Maurin varhaistuotantoon kuuluvasta kirjasta olisi lukupiirissämme mielipiteitä vaihdettu. Sinänsä erikoista, onhan kyseessä kuitenkin yksi kirjailijamme avainromaaniksi luokiteltavista teoksista. Jospa siis otettaisiin työn alle.
  
  Kirjan juonen voi kaunistelematta ja selittelemättä tiivistää kuvaukseksi nuoren miesopiskelijan Esko Arran alkoholisoitumisesta 40-luvun lopulla. Sodassa ollut ja reservin vänrikin arvoon saakka kunnostautunut, maalta suhteellisen varakkaasta kodista lähtöisin oleva nuori mies pääsee sodan jälkeisissä poikkeusoloissa opiskelemaan ilman pääsytutkintoa Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaa, mutta kosteat illanvietot vetävät puoleensa tenttikirjoja enemmän. Hauskanpito määrää elämän tahdin, ja kun rahaa riittää, niin huominenkaan ei huoleta.
  
  Rakenteeltaan kertomus jakaantuu selvästi kolmeen osaan. Alussa Mauri kuvaa Arran huvitteluun keskittyvää opiskelijaelämää ja suhdetta sukulaisiin. Osion ehdoton painopiste ja myös kuvauksellisesti erinomainen on Arran isän kuolinpesän osakkaiden järjestämä kokous, jossa perikunta ilmoittaa hummeriylioppilaalle, että tämä on osuutensa pesästä kuluttanut ja nyt on tullut aika ryhtyä tosissaan opiskelemaan ja elämään omillaan. Riita ja välirikkohan siitä syntyy. Tarinan toinen osio koostuu siitä, kun Arra kohtaa elämänsä rakkauden ja parantaa elämäntapansa: viina jää, opiskelu sujuu ja sen ohella työ lakiasiaintoimistossakin hoituu mallikelpoisesti. Arra on enää kolmea tenttiä vaille valmis juristi, kun viinapiru saa jälleen otteen ja siitä alkaa syöksylasku. Viimeinen osa kirjaa onkin sitten tuon sosiaalisen, henkisen ja moraalisen luisun kuvailua. Luisuminen päättää syrjäiselle tukkikämpälle Vuotsoon, pois sivistyksen ja vahingollisten houkutusten piiristä. Pohjalla ollaan, nousua ei kuvata.
  
  Millään tavalla ei Arran viinanhimon taustoja selvitellä. Traumaattisista sotakokemuksista olisi niihin saanut motiivia helpostikin rakenneltua, mutta tähän ratkaisuun Mauri ei turvaudu. Päinvastoin Arra tuntuu pitäneen sotaa vain ainutkertaisena jännittävänä tapahtumana, mitään henkisiä painolasteja ja rasitteita hänelle ei siitä tunnu jääneen. Hän vain yksinkertaisesti pitää huvitteluntäyteisestä ja siihen kuuluvasta viinanhuuruisesta elämäntyylistä, siinä motiivia ilonpitoon riittävästi.
  
  Arra on kaunista romantiikkaa haikaileva ja etsivä, halutessaan tehokas opiskelija ja työntekijä, jolta kuitenkin ovat elämänhallintataidot täysin kateissa eikä itsekuri kuulu miehen vahvuuksiin. Hauskanpito ilman viinaa on hänen mielestään vain teeskentelyä, ja samankaltaisia ovat hänen toverinsakin. Varsinaisia ystäviä hänellä ei tunnu olevankaan, lähinnä vain ryyppykavereita. On hänen mielestään jopa käytöstapojen vastaista olla selvin päin, jos muut vetävät kunnon kännit. Absolutismi on hänestä omituista, lähinnä naurettavaa (s. 217). Jonkinlaisia hataria ajatuksia hänellä on porvarillisesta elämästä, hyvästä ammatista ja perheestä, mutta taustalla on kuitenkin vahvimpana ajatus elämisestä oman tahdon ja oman elämänmallin mukaan, arvostettuna kansalaisena mutta samalla henkilökohtaisista vastuista vapaana. Hänen maailmankuvansa on tältä osin jollain tavalla lapsellinen, täysin itsekeskeinen ja sosiaalisesti ymmärtämätön. Muut ovat häntä varten, hän elää vain itselleen - jopa suhteessa suureen rakkauteensa, Tuulaan. Kypsymätön persoona siis kaiken kaikkiaan.
  
  Arra odottaa muiden ymmärtävän häntä ja sallivan hänen tötöilynsä ja holtittoman käytöksensä. Hän ei käsitä sukulaisten kielteistä suhtautumista hänen elämäntapaansa, mutta ei katso olevansa myöskään siitä mitenkään selitys- tai edes anteeksipyyntövelvollinen, ei edes suurelle rakkaudelleen, vaikka kohteleekin tätä ajoittain perin tökerösti ja loukkaavasti (ss. 223, 258-259). Hän on kyvytön parantamaan tapojaan, koska ei perimmältään näe alkoholinkäytössään, epäluotettavuudessaan ja yleisessä holtittomuudessaan mitään muuta kuin itselleen tyypillisen elämäntavan. Toisinaan hän sitä kyllä mielessään paheksuu, mutta kovin aidosti tuo paheksunta ei tunnu sydämen pohjasta kumpuavan. Pikemminkin se vaikuttaa velvollisuudentuntuiselta hurskastelulta, kun hän toki ymmärtää etteivät muut sitä arvosta tai edes hyväksy. Huomattavaa on, että Mauri ei juurikaan leimaa runsaasti alkoholia käyttäviä hahmojaan alkoholisteiksi, hän itse asiassa tuntuu karttavan koko sanaa. Mutta tällaiseksi Esko Arra kuitenkin loppupuolella tarinaa tunnustautuu (s. 282).
  
  Tuula on täydellisen ihanteellinen, madonnamainen eteerinen kaunosielu, josta ei mitään pienintäkään virhettä saati moitittavaa ominaisuutta löydy. Loputtoman hellä, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja anteeksiantavainenkin - kunnes ymmärrys ja suvaitsevaisuus sitten lopulta kertaheitolla katkeaa. Mutta paljon siihen tarvitaan. Hän on särmätön, lempeä ja jopa flegmaattisen valju hahmo, jota Arra jumaloi. Arran rakastuminen on kuvattu niin ylevänä ja ihanteellisena olotilana, että romanttisempikin lukija alkaa jo hieman vaivaantua. Tuulan esikuva oli tietysti Maurin suuri rakkaus Anja Ant-Wuorinen - mitähän tämä todellinen henkilö kuvastaan kirjassa ajatteli, jos sen nyt ylipäätään tuli lukeneeksi? Muu henkilögalleria on kyllä runsas, mutta hahmoissa ei ole ketään erityisen mieleenpainuvaa.
  
  Esko Arra on tietysti Mauri itse, ja teos on oikeastaan muistelma romaanimuodossa, toki lisäpiirteillä ryyditettynä. Mauri antaa itsestään aika lohduttoman kuvan, mikä samalla paljastaa, että hän ei tosiasiassa perimmältään elämäntyyliään ja -tapaansa suuresti katunut. Monet tämän kirjan tapahtumat, teemat ja asiat toistuvat Maurin myöhemmässä tuotannossa. Arran hahmo esiintyy hieman eri variaatioina lukemattomissa myöhemmissä kertomuksissa, mutta yhteistä kaikille niille on hyväksyvä ja ymmärtävä suhtautuminen moiseen rentusteluun. Mieleen tulee Jukka Virtasen naurahdus Juha Vainiosta tehdyssä TV-dokumentissa: "Juha kirjoitti mistä paikasta ja tapahtumasta milloinkin, mutta aina se Kotkaa tarkoitti". Mauriin voi soveltaa samaa ajatusta: kirjoittipa hän kenestä tahansa viinanhuuruista kepeää ja huoletonta elämää viettävästä henkilöstä tahansa, niin itsestään hän aina kirjoitti.
  
  Tämän kirjan arvostelu on samalla tapaa vaikeaa kuin 'Ampiaiskesän'. Pitäisi arvostella kirja, mutta väistämättä tuntee arvostelevansa itse kirjailijaa. Mitä tietysti joutuu tosiasiassa tekemäänkin, koska päähenkilö on sama kuin kirjailija. Teksti on kuitenkin sujuvaa, teoksen rakenne on tasapainoinen ja kieliasu huoliteltua. Ajankuva on aidon tuntuinen, joskin siinä suhteessa olisi hieman parempaakin ollut varaa. Joten puhtaasti kirjallisena aikaansaannoksena teos on kelvollinen lukukokemus. Arvosanaksi lienee siksi sopivin 6.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  18.10.2022 klo 11:25
  Kattava esitys nimimerkki Shuhilta eikä tuohon ole juuri lisäämistä. Omana mielipiteenäni totean, että kyllä minä enemmän kuin kuutosen antaisin - jopa kasin. Tällä kirjallaan Mauri suututti osan sukulaisistaan ja kavereistaan - kaikki eivät koskaan antaneet anteeksi ja katkaisivat yhteydet kirjailijaan. Valitsin aikanaan näillä sivuilla kirjan kannen Maurin teosten toiseksi parhaaksi: "Kuvaa hyvin kirjan sisältöä ja Maurin elämää muutenkin" (Kannet 9.11.2016). Kannen tekijä oli Raimo K. Miettinen, eikä hän muihin Maurin kirjoihin kansia tainnut tehdäkään.
  
  Erästä piirrettä olen Maurin kirjoissa oppinut arvostamaan (iän myötä). Huomasin sen jälleen, kun kuuntelin Shuhinkin mainitseman Juha Vainion tekemiä lauluja. Arvostan kovasti "Junnun" tekemiä herkkiä ja hauskoja ralleja, mutta kyllä pahasti tökkäsi, kun yhtäkkiä alkoi kuulua mitä törkein pornolaulu, joka sisälsi kaikkein järeimpiä nimityksiä suvunjatkamistouhuista ja -elimistä. Mauri ei tällaiseen sortunut ja taisipa jossain todetakin, että sellainen ei hänen tuotantoonsa kertakaikkiaan sovi.
  
  Ensimmäisen kerran "Tuulenkylvön" luettuani harmittelin, kun se tuntui päättyvän jotenkin kesken. Ampiaiskesässä käy samoin ja niin oli käydä myös lääkäriromaanissa, mutta Ville Repo tormentautui ja komensi Maurin kirjoittamaan uuden - ja kerrassaan upean - lopun. Myöhemmin olen ajatellut, että tähän kirjaan "kesken päättyminen" kuitenkin sopii. Eihän aina tarvitse olla onnellista loppua kirjassa, kun ei ole elämässäkään. "Oltiin onnettomien unien metsässä.".
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  20.10.2022 klo 08:09
  Luin äskettäin Pietiläisen ja Metson kirjan 'Juha Vainio - sellaista elämä on'. Antaa mestarisanoittajan elämästä varsin rankan ja raadollisen mutta samalla koskettavankin kuvan. Nuo pornolaulut syntyivät 70-luvun alkupuolella, kun Junnun elämä oli pohjalukemissa - niin pohjalla, että ei tainnut Maurikaan ihan niin alas koskaan vajota. Junnu nousi, ja sen jälkeen häneltä vasta ne kauneimmat ja puhuttelevimmat sanoitukset syntyivätkin. Yrittihän Maurikin samoihin aikoihin parissa kirjassaan hieman rohkeampaa tarinointia, mutta kyllä ne hänen kirjoissaan töksähtävät. Ei ollut rohkea erotiikka Maurin alaa, onneksi hän pysyttäytyikin romanttisemmalla linjalla. Jos ei hän kyllä silläkään vahvimmalla osaamisalueellaam liikkunut, on se kumminkin todettava.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  8.11.2022 klo 18:41
  Shuhin lailla luin myös hiljakkoin kirjan Juha Vainiosta. Se oli seuran jäsenille tutun Reijo Ikävalkon tekemä "Täyttä elämää, Juha Vainio - Kotkan poikii ilman siipii". Sen sivuilta pulpahti esiin minulle entuudestaan tuntematon sana "limerikki". Kirjan päähenkilöstä johtuen tuli mieleen jonkinlainen juoman lantrinki, mutta kyseessä olikin runo, jonka laadinnassa oli tarkat säännöt. Piti olla kaksi pitempää säettä, jotka rimmasivat keskenään, sitten kaksi lyhyempää toisiinsa rimmaavaa säettä ja viides säe piti rimmata ensimmäisen ja toisen säkeen kanssa. Lisäksi ensimmäisen säkeen piti päättyä erisnimeen tai paikannimeen ja samoin viidennen. Innostuin ensin asiasta, mutta asiaa tutkittuani limerikin säännöt näyttävät olevan melko vapaasti tulkittavissa.
  
  Juha Vainio onnitteli ystäväänsä Keijo Laitista limerikillä jotenkin näin (en muista sanatarkasti):
  "Onnittelen ystävääni Laitista
  vaikka ei kokonaan raitista
  siitä nyt saatu
  niin elonsa laatu
  on kuin sikaari Haitista".
  
  Netistä katsoin, että joskus järjestetyn limerikki-kilpailun oli voittanut seuraava runo:
  "Pilkunviilaaja, kotinsa Karjaa,
  lähti keräämään metsästä marjaa.
  Oli kurainen sää
  saalis pieneksi jää,
  menee aikaa kun jokaisen harjaa".
  
  Tämä jälkimmäinen limerikki ei täytä Ikävalkon kirjassa mainittuja reunaehtoja. Olisikohan esim. eräällä innokkaalla pihlajanmarjastajalla parempaa tietoa limerikistä tai peräti pöytälaatikosta löytyviä omia tekstejä? Näin voisin hyvin kuvitella. Melko lähellä limerikkiä on myös Vainion erään rallin sanat:
  "Se on kauhea Kankkunen
  olen kauan jo tuntenut sen
  hiipii vuoteen jalkopäästä
  kun se tulee ei se säästä
  se on kauhea Kankkunen".
  

• ---

  Matti Nummenpää

  8.11.2022 klo 19:02
  Nimimerkki Palle eli Reino Hirviseppä teki mainioita limerikkejä. Esim:
  
  Eräs herrasmies läheltä Hauhoa
  Yli Atlantin päätti hän kauhoa.
  Teko sisua kysyi
  mies pinnalla pysyi
  Oli päässänsä näet sahajauhoa.
  
  Tai toinen, Maurin mökkipaikkakuntaan liittyvä:
  
  Eräs mies tuli evakkohon Sammattiin
  siellä ryhtyi hän parturin ammattiin
  Nätin tytön hän siellä
  kun kohtas kylätiellä
  pian kolmea päätä jo kammattiin.
  
  Limerick on kaupunki Irlannissa. Irlannin kolmanneksi suurin. Limerikit ovat saaneet nimensä siitä. Olen käynyt pyhiinvaellusmatkalla Limerickissä.
  
  MS - Int
  
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  8.11.2022 klo 19:43
  Ei ole ihan helppo laji. Maurin elämään ja tuotantoon liittyvän limerikin lonkalta kuitenkin väsäsin:
  "Palosteen Alpolla suuntana Hanko,
  pirtua Peltosen täynnä on sanko.
  Sariola, Ohma -
  seuraus: kohma
  puuttuu vain ringistä Olli Aulanko!".

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  9.11.2022 klo 23:22
  Onhan tuo upeasti kirjoitettu kuvaus, mutta miksi penätä terapiaa? Jos Mauri olisi raitistunut, tuotanto olisi saattanut loppua siihen, ura olisi jatkunut liikejuristina ja ei olisi mitään Mauri Sariola seuraa.
  
  p.s.
  
  Professori H.J. Eysenckin mukaan terapiasta on enemmän haittaa kuin hyötyä potilaille. Tämä on tutkittua tietoa.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  10.11.2022 klo 21:46
  Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Tai aikajärjestyksessä. Ilahduin suuresti Puttosen limerikkilöydöstä. Eipä olekaan rikki limerikki!
  Ilahduin siinä määrin, että aloin muistella. Muistelin vuoden 2003 toukokuun lopulla pidettyä PMVS:n limerikkilisenssin suorittamiseksi järjestettyä tapahtumaa; illasta aamuun riimittiin. Muistan pääpiirtein itsekin, rouva S kiusallisesti muistelee epäsäännöllisen sännöllisesti, puhuu jostain tulikirjaimista, joilla jotain on mieleensä piirtynyt.
  No, siis innostuin kertoilemaan lukupiirille kun ajattelin asian kiinnostavan mahdollista lukijaa. Muistikin palaili hiljakseen. Rouva S.kuitenkin komensi tauon, jatkat aamulla jos vielä muisteluttaa.
  Vakuutin etten ole robotti, komensin konetta lähettämään. Ei lähetä.
  
  Sitten minä vasta mieleni pahoitin.
  Näin minulle on käynyt pari vuotta sitten ainakin kerran. Onnistuin tietämättäni lähettämään saman tekstin kymmenkunta kertaa, kun onnistumisesta ei tullut mitään ilmoitusta. Oli siinä intendentillä poistamista...Nyt olin varovaisempi. Yritin jopa tallettaa kirjoittamani limerikkimuistelmat ja sitten palstan puolelta katsoa onko lähtenyt vai eikö. No, kumpikin pieleen. Ei ollut lähtenyt, mutta ei ollut tallentunutkaan.
  Sitten minä taas mieleni jne.
  Nytpä oveloin, katson lähettääkö laite tai ottaako joku vastaan. En ole robotti, jos konetta kiinnostaa. Limerikkilisenssinkin olen suorittanut lubenter approbatur ja aberratio ictus vielä päälle.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  10.11.2022 klo 22:02
  No niin, kyllä sitä nyt lähetetään, kun ilmoitin, että testi on kyseessä!
  Panen kokeeksi liikkeelle yhden korvamadokseni muuttuneen seminaarissa esillä olleen runon, jossa anapestit ja jambit ovat kokolailla paikoillaan, ja ajatustakin löytyy. Paikan nimi ja henkilökin mainitaa, laajassa katsannossa tarkasteltuna ainakin.
  
  "Kuusi päivää Hän käytti maan luomiseen.
  Lepäs Herramme sen päälle huomiseen.
  Näin sai alkunsa Pyhä,
  Se on käytössä yhä,
  Vaikka meneekin naintiin ja juomiseen."
  
  Tekijää en tiedä/muista. Historiikkivastuuhenkilömme on parhaillaan Säkylässä muikkuverkoilla. Lauleli lähtiessään "en tiedä koska palaan".

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  10.11.2022 klo 22:10
  Osaa enää kirjoittaakaan. Pyh ja Pah. Kolmas ja neljäs säe pitää olla sarkaimellisen sisennettynä. Menen maate. Huomenna saarnimetsää istuttamaan.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  9.11.2024 klo 09:44
  Silmiin sattui edellä oleva Ukkelon kommentti professori H.J. Eysenckin tutkimuksista, joiden mukaan terapiasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuo professorin väite kohdistui nimenomaan psykoterapiaan, Eysenck itse tarjosi sen tilalle mielestään toimivampaa persoonallisuusterapiaa. Väite herätti aikanaan alan piireissä laajaa huomiota.
  
  Eysenck olikin aikanaan ehkä kuuluisin aktiivi psykologi maailmanlaajuisesti, kierteli luennoimassa ympäri maailmaa, kävi muistaakseni Suomessakin. Valitettavasti on todettu vain muutama vuosi sitten, että hän syyllistyi tutkimustietojen tahalliseen ja laajaan vääristelyyn, jopa lähes kolmekymmentä hänen ja kollegansa kirjoittamaa artikkelia sinänsä arvovaltaisissa alan julkaisuissa on todettu paikkansa pitämättömiksi. Keskeisin väärinkäytös sisältyy väitteeseen, että henkilön persoonallisuus ilmaisee vahvasti tämän alttiutta sairastua sydänsairauksiin ja syöpiin, enemmän kuin mikään biologinen ominaisuus. Tutkimustuloksiin ilmeisesti vaikutti tältä osin se, että tutkija sai mittavaa rahoitusta tupakkateollisuudelta... Ei tämä paljastus toki Eysenckin tutkimustyötä kaikilta muilta osin mitätöi, mutta kyllä se ruman varjon heittää hänen tutkitun tiedon tarjoamiseensa kaikkineenkin.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »